1.4.5
1. Näkökantoja Uskontoon –kirja (s. 241) jatkaa: ”Veikko Anttosen tutkimus ”Ihmisen ja maan rajat”: ”Pyhä” kulttuurisena kategoriana (1996) kohdistuu uskontotieteen kannalta ehkä ”jumalan” käsitteen ohella yhteen keskeisimmistä tällaisista termeistä. Uskontotieteessä vallitsee pitkä tutkimusperinne, jossa juuri ”pyhän” kategoria on nähty uskontoa sinänsä luonnehtivana piirteenä. Kuten Anttonen kykenee osoittamaan, termin semanttiseen sisältöön ei kuitenkaan ole kriittisesti paneuduttu: Puhumme itsestäänselvyytenä esihistoriallisen Suomen ja Euroopan, Amerikan, Aasian ja Afrikan pyhistä paikoista ikään kuin ”pyhä” olisi perustunut aina samaan sakraaliuden ja salaperäisyyden tunteeseen, jollaiseksi sen juutalais-kristillisen samoin kuin idän uskontojen hengellisyyskäsitysten vaikutuksesta johtuen tulkitsemme (1996, 149).” Anttonen sanoo pyrkivänsä ”sellaisen teoreettisen mallin luomiseen, jota voidaan käyttää heuristisena välineenä erottamaan mistä tahansa kulttuurikontekstista ne ominaisuudet ja tunnuspiirteet, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että tietyt ei-kielelliset ulkoiset ilmiöt, asiat, henkilöt, ajat, paikat, jne. on koodattu pyhää tarkoittavilla sanoilla eli sijoitettu samaan käsiteluokkaan” (1996, 16).
Ilmaisullaan ”pyhän kulttuurinen logiikka” Anttonen tahtoo ilmaista, että hänen pääasiallinen kiinnostuksensa ei kohdistu niiden asioiden empiiriseen kartoitukseen, joita on eri kulttuurien piirissä luettu pyhiksi. Sen sijaan Anttonen on kiinnostunut niiden inhimillisen ajattelun, havaitsemisen ja käyttäytymisen perustavien tietorakenteiden selvittämisessä, jotka toimivat tiettyjen asioiden pyhiksi luokittumisen taustalla. Tällaiset perustavat tietorakenteet ovat Anttosen mukaan esikäsitteellisiä mielikuvaskeemoja , jotka perustuvat ihmisen ruumiillisuuteen ja territoriaalisuuteen. —-. Mary Douglasin tuotannossa esitetyn näkemyksen mukaan juuri ihmisruumis ja yhteiskunta ovat symbolisessa rinnastussuhteessa keskenään. Anttosen mukaan kuitenkin etnografinen ja kielitieteellinen evidenssi viittaisi siihen, että, maa-alue eli territorio on yhteisöä ensisijaisempi pyhä-termin merkityskentässä (1996, 93). Anttosen mukaan ”[i]hmisruumis ja maa-alue ovat sekä sosiaalisen että uskonnollien metaforakielen perustavia tietorakenteita, jotka toimivat sekä yksilöllisten että yhteisöllisen käyttäytymisen orientaatiokeskuksina” (ibid. 94). Toisaalta Anttonen hyväksyy sen perinteisen antropologisen lähtökohdan, että juuri erilaiset käsitteellisten rajalinjojen ylitykset on kulttuureissa tavallisemmin ritualisoitu ja että pyhää koskeva käsitteistö on aina liittynyterilaisiin rajanylityksiin (transgressio), ja välitiloihin (liminaalinen) erilaisten kategorioiden välillä . Näihin teorioihin pohjautuen Anttonen päätyy esittämään, että ”[p]yhä -sanat ovat historiallisesti muotoutuneet rajan attribuuteiksi, joiden kulttuurinen merkitys on perustunut ihmisen kannalta välttämättömään käsitteelliseen erotteluun maa-alueen sisä- ja ulkopiiriin sekä ihmisruumiin sisä- ja ulkopuolen välillä ”(1996, 94). Uskonnot ovat tämän katsantokannan mukaan rituaalisoituneita järjestelmiä, ”joilla kulttuurisia kategorioita määrittäviä rajalinjoja ylläpidetään, uusinnetaan ja muunnetaan ” (1996, 96). Nyt kiinnostavaksiuskontotieteen kannalta muodostuukin se, minkälaisiin kulttuurisiin kategoriarajoihin eri kulttuureissa pyhä- sanat ovat kytkeytyneet. Anttosen ohella Ilkka Pyysiäinen (1996) on tutkinut tätä kysymystä omien buddhalaisuutta ja mystiikkaa koskevien aineistojensa pohjalta. Pyysiäinen ottaa Anttosen mallin pohjaksi omille mystiikkaa koskevalle mallilleen. Molemmat lähtevät siitä, että erilaiset ruumiillisten, territoriaalisten ja ajallisten rajojen ylittymistä säädellään käyttäytymistä koskevilla normeilla ja asenteilla, jotka määriytyvät pyhiksi. Kuitenkin kun lähdetään tutkimaan maailmanuskontojen pitkälle kehittyneitä teologisia järjestelmiä, havaitaan, että tämä sama logiikka siirtyy metafyysiselle tasolle . Toisin sanoen keskeisiksi eivät enää osoittaudukaan rajat maa-alueiden, ihmisruumiin, tai rajat ihmisen ja eläimen välillä, vaan raja” maailman ” ja sen tuolle puolen jäävän ” ei-maailman” välillä . Maailmanuskonnoissa ihmisryhmä identifioituu ritualisoimalla suhteensa koko maailmaan nähden tuonpuoleiseen toiseuteen . Kuten Pyysiäinen osoittaa, käsitepari samsara-nirvana saa merkityksensä juuri tästä erottelusta: nirvana on jotain, mikä on kaiken ehdollistetut ylittävää , ja sitenkäsitteellisen ymmärryksen tavoittamattomissa. Yhteyden saavuttaminen nirvanaan on kuitenkin ajateltu varhaisessa buddhalaisessa viitekehyksessä mahdolliseksi voimakkaasti ritualisoidun luostarielämän ja kontemplaatiotekniikan ansioista. (Pyysiäinen 1996.)”
2. Frans de Waalin “Hyväluontoinen Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja eläimissä” -kirjaa (s. 40) lainaten: ”Jos tarve tulla toisten kanssa toimeen ja kohdella muita kunnollisesti todella perustuu tarpeeseen pysyä yhdessä ulkoisen vaaran uhatessa, se selittää, miksi kristinuskon ylevimpiin kuuluvaa moraalista periaatetta eli elämän pyhyyttä tulkitaan joustavasti sen mukaan, mihin ryhmään, rotuun, tai valtioon elämä kuuluu. Vielä vuonna 1991 eräs sota julistettiin ”puhtaaksi” ja sen käyntiä kuvattiin termillä ”kliinisen täsmällinen”, vaikka siinä menetettiin satojatuhansia elämiä! Persianlahden sodan kaatuneiden enemmistö oli toisella puolella, joten länsimaiset lehdet ja poliitikot eivät halunneet rasittaa omiatuntojamme.”
3. Näkökantoja Uskontoon –kirjaa (s.48) lainaten: ”Väitöskirjassaan ”Ihmisen ja maan rajat – ”Pyhä” kulttuurisena kategoriana” Veikko Anttonen tarkastelee pyhän käsitteen merkityshistoriaa. Työnsä esipuheessa Anttonen kuvaa, kuinka hän opetustyössä törmäsi ”erilaisiin tapoihin, joilla kulttuurien ja uskontojen tutkijat käyttävät pyhän käsitettä” . Tutkimuksen kuluessa hän paneutui erilaisiin pyhäteorioihin, mutta ei löytänyt tyydyttävää valmista tulkintaa pyhän käsitteestä ja siihen liittyvistä merkityksistä .”
Eli niin kuin edellisen lainauksessa lainattu Anttonen on tutkimuksissaan huomannut, täytyy aina abstrakteja käsitteitä käytettäessä käyttää myös mahdollisimman tarkkaa määritelmää, niin että tulkinta/tulkinnat ovat mahdollisimman selkeitä. Edellisen valossa voidaan löytää myös eräs syy, miksi erilaiset autoritääriset uskomukset ovat eläneet yhteiskunnassa näinkin kauan; eli jos puhutaan traditionaalisesta abstraktista termistä (esim. henki) jokaisella yhteiskunnan osa-alueella, niin se ennen pitkää ajatellaan todella jotain tarkoittavaksi. Syitä jotka vielä lisäävät sen elin voimaa ovat: kuinka paljon se on auktoriteettien käytössä, sosiaalinen paine (kun eri tiedotusvälineet/ystävät puhuvat kuinka he ovat kohdanneet henkiolentoja tai heidän henkisyytensä on kasvanut), niin voidaan olettaa, että myös yksilöllä on jotain sanottavaa asiasta. Edelliseen liittyy yksilön ympäristö olot. Mitä koulutetumpi ihminen on, sitä vähemmän hän pääsääntöisesti uskoo vanhoihin uskontoteorioihin.
4. Raamatun sanakirja -kirja (s.7?) lainaten: “(totinen puhtaus = pyhyys)”
5. CD-fakta99 -CD sanakirjaa lainaten: “moharram [moha´r-] (arab., »pyhä», »kielletty»), sadhu (sanskritia, »pyhä»), arvostettujen hinduaskeettien nimitys.”
6. Uskontojen kehityksen pääpiirteet -kirja (s.143) jatkaa: “Toinen piirre Vendidadkirjan puhtausopissa on tulen, maan ja veden pyhyys, ja näiden saastuttaminen jollain tavalla oli mitä törkein synti. Tästä seurasi, ettei tulta saanut sammuttaa puhaltamalla, vettä ei saanut käyttää kylpemiseen, kuolleiden poistaminen elävien seasta tuotti vaikeuksia, koska niitä saastaisuuden vuoksi ei voitu maahan haudata, ei tulella polttaa eikä virtaankaan heittää. ——. Kuoleman jälkeen piti puhdistaa talo tavaroineen ja ruumiin kantajat, vieläpä tiekin, jota myöten ruumista kuljetettiin.”
Edellisestä lainauksesta huomaamme, että tuon ajan ihmiselle, jolloin mainittu uskomusjärjestelmä oli luotu, oli erittäin tärkeää, että hänelle oleelliset asiat, kuten tuli, maa ja vesi pysyisivät tilassa, etteivät ne tulleet uskontoteoriallisessa mielessä saastaisiksi. Tästä voimme päätellä uskonnon välineellisen arvon, joskin ne teoriat, joihin teoriat saastaiseksi tulosta yms. olivat väärät. Se, että tulta ei saanut sammuttaa puhaltamalla voinee myös johtua siitä, että luultiin ihmisen oman hengen jollain tavalla kärsivän tuleen joutumisesta. Edellinen lauseeni oli kuitenkin ns. viihteellinen oletus ilman tarkempia perusteluja, enkä väitä ettei muu selitys voisi olla oikeampi. Edellisestä lainauksesta voi huomata uskontoteorian olleen jotain tarkoitusta varten muovautunutta, niin kuin voi huomata esim. siitä, mitä persialaisuskonto piti saastaisena, ja mitä sen jälkeen piti tehdä. Se, että käytettiin esim. manauksia jonkin tilan muuttamiseksi toiseksi, viittaa siihen, että ihminen oli jo alkanut uskoa, että hän voi toimillaan vaikuttaa ympäristönsä. Se, että kuolleen jäljiltä suoritettiin erilaisia puhdistusasioita, saattoi olla myös osittain kehittynyt kokemuksen kautta. Esim. on tiedettyä, että jos ruumiita jätetään mätänemään, on vaara että erilaiset kulkutaudit alkavat ilmaantua. Nykylääketiede tietää syyt asiaan, eikä siinä ole mitään yliluonnollista, mutta voi olla, että aikaisemmin historiassa eläneet ovat kokemuksen kautta osanneet hankkiutua ruumista pois, joskin tietämättömyys on aiheuttanut myös uskontoteoreettista siis vääristä johtopäätöksistä aiheutunutta toimintaa kuolleiden ympärille. Korostan vielä, että kuoleman merkitys ihmiselle on vaikuttanut paljon hänen käyttäytymiseensä suhteessa siihen, miten hänen kohtelee kuolleita.
7. UHP –kirja (s.23) jatkaa: ”Omituinen uskonnonhistoriallinen ilmiö on tabu -usko. Sana tabu esiintyy Polynesian kansoilla ja merkitsee niiden keskuudessa sitä, johon ei saa koskea. Tällainen ominaisuus on erikoisilla paikoilla (esim. tulivuori ), esineillä, henkilöillä, varsinkin heimopäälliköillä. Mutta sama ominaisuus on myös sairailla, vainajan ruumiilla, lapsensynnyttäjillä ja vastasyntyneillä lapsilla . Näihin ei saa koskea kuin korkeintaan erityisiä varovaisuussääntöjä noudattamalla. Joka tabusääntöä rikkoo, rangaistaan usein kuolemalla .”
Edellisen lainauksen “tabu” -sanaa voi verrata “pyhä” -sananaan.Edellisestä lainauksesta voimme löytää monia kohtia, joilla voidaan selittää uskontoteorian olemassaoloa. Se, että tabu –usko koskee erikoisia luonnonpaikkoja viittaa siihen, että kun ei ole ymmärretty niiden syntymekanismia tai toimintaa, ne on julistettu tabuiksi. Tulivuoren toiminta voidaan nykyisin selittää. Myös se, että heimopäällikkö korotetaan asemaan, että häneen koskeminen on rangaistavaa on mielenkiintoinen kohta; tässä kirjassa lainattu Frans de Waal on todennut meidän olevan eläimiä muiden joukossa ja esim. on lajeja joilla on ”heimopäällikkö”. Usein myös heimopääliköllä oli myös uskonnollista valtaa. Muuta: Vatikaani on ilmoittanut että evoluutioteoria ja Big Bang -teoria pitävät paikkansa.
8. Näkökantoja Uskontoon –kirjaa (s. 241) lainaten: ”Sekä antropologia että uskontotiede saavat tieteellisen oikeutuksensa juuri maailmanlaajuisen vertailevan näkökulmansa kautta. Tästä syystä molemmilla aloilla esiintynyt pyrkimys muodostaa tutkijoiden käyttöön yleisemmän vertailevan sisällön omaavaa teknistä termistöä eri kulttuureista ja uskonnoista peräisin olevista sanoista. Sellaiset termit kuin ”jumala”, ”sielu”, ”henki”, ”uhri”, ”myytti”, ”riitti”, ”toteemi”, ”samaani”, ”guru”, ”tabu”, ”mana” ja ”pyhä” sekä monet muut ovat alunperin jostakin paikallisesta sanastosta vertailevaan tieteelliseen käyttöön omaksuttuja teknisiä termejä.
9. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Uskontojen pyhä ei perustu järjelliseen, rationaaliseen päättelyyn, vaan on uskon kysymys.”
Nykyisin uskontotieteilijät voivat osoittaa ”pyhät” historiallis-traditionaalisin syin yhteiskunnissa eläviksi. Aiemmin pyhä oli jotain, josta ei saatu tietoa tieteellisin metodein. Nyt ihminen ymmärtää taivas-käsitteen muotoutumisen ja niin edelleen. Pyhäksi voidaan nykyisin lukea tieteelliset mysteerit, ei uskonnolliset. Näitä ovat esimerkiksi alkuräjähdysteoria, teoria maailmankaikkeuden ikuisuudesta muutamia mainitakseni.”
10. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Pyhän kokeminen voi saada ihmisen itkemään, vapisemaan, tanssimaan tai vaipumaan transsitilaan.”
Yhteisöllisyys ja uskonnollisten kokousten ”tunnelataus” ovat pääsyitä perinteisten uskontojen elinvoimaisuuteen yhteiskunnissamme; tietysti tähän liittyy myös se, että sekularisaatio on edennyt perinteisten uskontojen osalta vasta muutamia vuosikymmeniä teolistuneissa maissa voikkaasti. Kuitenkin luonnossa liikkuminen ja esimerkiksi urheilutapahtumiin osallistuminen voivat aiheuttaa pyhän kokemista. Tämän kirjan tarkoitus on edesauttaa sekularisaatiota perinteisten uskontojen ja niihin perustuvien uususkontojen osalta. Meidän on etsittävä tunnekokemuksia esimerkiksi peittoamalla globaalisti nälänhätä.