Kirja

1.9

1. Desmond Morrisin “Hellyyden Anatomia” –kirjaa lainaten: ”Nykypäivän teini-ikäinen, joka parittelumahdollisuuksien puutteessa tyydyttäytyy seksuaalisella omahellyydellä, on todella onnellinen. Eilispäivän nuorilla ei ollut lupaa tehdä niin, ja usein rangaistus oli kova. ——–. Joissakin tapauksissa nuorelle syntiselle pujotettiin hopearengas esinahkaan puhkaistujen reikien läpi. Hänelle saatettiin sijoittaa siittimen ympärille piikkipanta, jonka piikit pistivät heti jos siitin alkoi paisua. Myös suositeltiin siittimen voitelua punaisella elohopeasalvalla, joka poltti ihon rakoille. —–. Nuoria tyttöjä kidutettiin polttamalla heidän klitoristaan tai poistamalla se kirurgisesti kokonaan, ja poikien esinahkan muutamat lääketieteelliset auktoriteetit suosittelivat keinoksi poistaa itsetyydytyksen paheeseen . Kaikeksi onneksi , ympärileikkausta lukuun ottamatta, mitään tuskallisia uhkayrityksiä ei enää ole käytössä . Yhteisön ikivanha viehtymys nuorisonsa pahoinpitelyyn näyttää vihdoinkin olevan hallittavissa. Pieni poikkeama ympärileikkauksen  tarkastelemiseen lienee paikallaan, katsomme, miksi juuri se on välttänyt tämän yleisen asenteiden muutoksen. Masturbaation vastustamisen kanssa sillä ei enää mitään tekemistä. Nuoren miespuolisen kansalaisen esinahka sen sijaan voidaan poistaa ”uskonnollisista, lääketieteellisistä, tai terveydellisistä” syistä . Toimituksen yleisyys vaihtelee maittain, Englannissa ympärileikataan alle puolet poikavauvoista, mutta esim. Yhdysvalloissa on ilmoitettu niinkin korkea luku kuin 85 % . Esinahan poistamisen lääketieteellisenä syynä pidetään sitä, että näin voidaan vähentää eräiden (erittäin harvinaisten) tautien vaaraa. Nämä taudit saattavat iskeä silloin kun siitintä ei puhdisteta vetämällä esinahka taakse ja pesemällä vedellä ja saippualla. Jos pesu suoritetaan säännöllisesti, ei ympärileikkaamattomilla ole sen suurempaa vaaraa saada näitä tauteja kuin ympärileikatuillakaan, sanovat lääkärit. Suurinta osaa ympärileikatuista ei tehdä uskonnollisista syistä eikä lääketieteellinenkään peruste ole kovin vahva, joten jotakin mystillistä sisältyy näihin  lukemattomiin poikavauvojen pahoinpitelyihin . Eräs amerikkalainen lääkäri kutsui ympärileikkausta äskettäin ”siittimen raiskaamiseksi ”, ja se näyttää todella olevan jonkinlainen hämärä jäänne kaukaisesta varhaiskulttuurista. Monilla Afrikan heimoilla se näyttää olleen perin yleinen käytäntö, ja muinaiset egyptiläiset omaksuivat sen myös. Heidän  pappi-lääkärinsä  tekivät selväksi, ettei kukaan itseään kunnioittava mies halua säilyttää esinahkaansa. Juutalaiset lainasivat ympärileikkauksen  sosiaaliseksi tuntomerkiksi ja tekivät siitä entistä ehdottamattoman miespuolisille uskonveljilleToimenpiteen tultua uskonnolliseksi tai sosiaaliseksi ”laiksi”  on sen alkuperäinen merkitys unohdettu, eikä nyt enää ole helppoa keksiä sen perustetta. Jopa Afrikan alkuasukasheimojen keskuudessa, jossa se kuuluu monimutkaisiin  initiaalimenoihin, sitä pidetään vain ”tapana”.  Uudet tutkimukset ovat paljastaneet joukon todennäköisiä selityksiä sille Esinahkaa on pidetty naisellisena piirteenä koska se peittää siittimen pään samalla tavalla kuin häpyhuulet peittävät naisen sukupuoliaukon Samalla tavoin on klitorista pidetty miehisenä ominaisuutena, joten poikien ja tyttöjen saavuttaessa sukupuolisen kypsyyden, heistä tehtiin todella yksisukuisia poistamalla häiritsevät toisen sukupuolen ominaisuudet. Toisen selityksen mukaan esinahan poistaminen on käärmeen nahanluomisen symbolinen jäljitelmä.

Näitä selityksiä pidetään varsin uskottavina,  mutta se ei riitä jos tarkastellaan sukupuolisen pahoinpitelyn koko aluettaSitä on tapahtunut joka puolella maapalloa, sananmukaisesti sadoissa kulttuureissa eri aikoina,  ja sen toimitusmuoto on vaihdellut suuresti Pelkkä esinahan tai klitoriksen poistaminen ei aina ole riittänyt Poistetut osat ovat olleet suurempia, leikkelyt laajempia. Muutamien heimojen keskuudessa on ollut tapana poistaa naisilta häpyhuuletkin klitoriksen lisäksi, toisissa miehiltä on nahka nyljetty koko alavatsasta, lanteilta, kivespusseista, ja reisien sisäsivuilta, tai hän on joutunut tulikokeeseen, jossa koko siitin on halkaistu kahtia tyveä myöten.  Yhteisenä piirteenä näyttää olleen vain aikuisten halu tuottaa mekaanista vahinkoa jälkeläistensä sukupuolielimille . ——–. Nuorien tyttöjen kimppuun ei ole käyty sitten viimevuosisadan masturbaation vastustusyritysten tällä tavalla, ehkä siksi, että ei ole voitu yrittääkään osoittaa mitään terveydellistä syytä jonkun ulkoisten sukupuolielinten osan poistamiselle. —. Siitin ei sen sijaan juuri menetä ympärileikkauksessa sukupuolista vastaanottavaisuuttaan niin että muinaisten  noitatohtorien nykyaikaisten vastineiden pahoinpitelemät miehet eivät ainakaan menetä sukupuolista suorituskykyään.  Entinen masturbaation vastustusmenetelmä on osoitettu täysin pitämättömäksi. Ympärileikkauksesta voitaneen sanoa, että syy sen laajaan harrastamiseen  muiden alkeellisten sukupuolielinten käsittelyjen jo jäätyä unhoon ”sivistyneissä” yhteisöissä on siinä, että se on samalla saanut kunniallisen lääketieteellisen ja terveydellisen siunauksen .”

Mielestäni esinahan poisto on kastraation jäänne. Vielä 1500 -luvulla osmaanien sulttaanin haaremia vartio eunukit. Edelliseen lainaukseen tukeutuen luon teorian esim. ympärileikkausten syystä. Teoriani mukaan sukupuolielimiin kohdistuva väkivalta on ollut valtaapitävän keino osoittaa nuorelle paikkansa. Valtapitävän tiedostettu/tiedostamaton ajatuksenjuoksu on voinut mennä seuraavanlaisesti: Siittimesi oli minun vallassani. Olisin voinut tuhota sen kokonaan, mutta tyydyin vain nipsaisemaan hiukan. Muista siis kenelle olet lisääntymiskykysi velkaa. Tuntuu siltä, että ihmisen kehittyessä yhä enemmän yhteiskuntaeläimeksi, on valtaapitävien toimet ehkäistä nuorten suvunjatkamista vähentyneet. Aikaisemmin ehkä oli niin, että valtaapitävät halusivat turvata oman etulyöntiasemansa saada enemmän jälkeläisiä. Esim. Irlannin historiasta löytyy esimerkki (Braveheart-elokuvasta): Hallintoalueen johtajalla oli etulyöntiasema niin, että naisen mennessä naimisiin, sai hallintoalueen johtaja olla yhdynnässä naisen kanssa ennen aviomiestä . Siis hän sai mahdollisuuden saada naisen ensimmäinen jälkeläinen ennen aviomiestä. Voi myös olla, että ennen kuin ihminen kehittyi mieheksi ja naiseksi; hän on ollut molempisukupuolinen. En ole biologi, mutta voisiko glitoris naisella olla peniksen jäänne. Ja onhan miehilläkin nännit, eli hän lienee joskus imettänyt. Nykyään Suomessa annetaan sukupuolikasvatusta jo 5 vuotiaille ja 11-12 vuotiaat nuoret etsivät seksin harjoittelu kumppaneita netistä ja älypuhelimella .

2. CD-fakta 99:ä lainaten: “Ympärileikkaus, lat. circumcisio, miehen tai pojan siittimen esinahan osittainen tai täydellinen poisleikkaaminen. Ympärileikkaus on  ikivanha tapajoka tunnetaan maapallon eri osissa . Se on käytössä mm.  juutalaisuudessa uskonnollisen heimoliiton merkkinä ja tehdään varhaislapsuudessa. Ympärileikkaus on yleinen myös islamin maissa. Useilla Keski-Australian ja Afrikan heimoilla se liittyy initiaatioseremonioihin, joten se tehdään vasta lisääntymiskyvyn saavuttamisen jälkeen . – Monin paikoin esim. Afrikassa ympärileikkausta vastaavaa toimenpidettä on eriasteisena sovellettu naisiin (klitoriksen haavoittamisesta aina klitoriksen ja häpyhuulten poistamiseen). Tyttöjen ympärileikkausta on vastustettu mm. sen naisen sukupuolielämälle aiheuttamien vaikutusten vuoksi.”

Ympärileikkaus on kastraation jäänne. Ympärileikkaus on jäänne miehen tai jopa naisen surmasta ja on liitetty “uskonnollisiin seremonioihin”.

3 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 171) lainaten: ”Efeson Dianan – eli Artemiksen povi on lievästi sanoen aika tavalla tylympi kuin pitkään on otaksuttu. Kaikesta päätellen jumalattaren ylipapin oli oltava eunukki : palvellakseen jumalatartaan hänen oli alistuttava kastroitavaksi ja haudattava kiveksensä alttarin juureen . Löydetyistä piirtokirjoituksista on paljastunut, että sittemmin kastraatioseremonioissa alettiin käyttää pappien sijasta härkiä. Niiden mahtavat kivekset poistettiin ja pantiin säilöön hajustettuihin öljyihin ja ripustettiin sen jälkeen juhlamenoin pyhän patsaan rintaan. Alkuperäinen patsas oli puuta, mutta siitä tehtiin jäljennöksiä kiveen, ja niissä uhrattujen härkien kivekset olivat oikealla paikallaan. Koska tutkimuksen kohteena olivat epätarkat kivikopiot, syntyi pitkään hengissä säilynyt usko suuren äidin monirintaisuuteen.  Syynä jumalattaren rinnan peittämiseen kiveksillä oli se, että niissä olevien miljoonien siittiöiden arveltiin hedelmöittävän hänet. Hän saattoi siis tulla äidiksi neitsyyttään  menettämättä. Sama ajatus nousi uudelleen esiin Kristuksen syntymän yhteydessä.”

Vielä nykyäänkin katolisten pappien täytyy olla menemättä avioon. Tästä seuraa seksuaalista tyydyttymättömyyttä ja se aina silloin tällöin kärjistyy niin, että katoliset papit tyydyttävät seksuaalisia tarpeitaan esim. poikien kanssa.

4. Kristinuskon Käsikirja -kirjaa (s.88) lainaten: ”Liiton merkkinä on ympärileikkaus.”

Tämä on samaa Morrisin mainitsemaa sukupuolielimiin kohdistuvaa väkivaltaa johon liittyy myös valtaapitävän/valtaapitävien vaatimus osoittaa heille alamaisuuttaan.

5. Frans de Waalin “Hyväluontoinen Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja eläimissä” –kirjaa (s. 122) lainaten: ”Sosiaalisten kädellisten parhaiten tunnettuja ulkoisia säätimiä on korkea-arvoisten urosten vaikutus alempiarvoisten urosten sukupuolielämään.”

Edellinen argumentointi liittyy Morrisin argumentointiin samankaltaisesta asiasta saumattomasti, näinhän ihmisilläkin on.

6. Frans de Waalin “Hyväluontoinen Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja eläimissä” –kirja (s. 210) jatkaa: ”Itse noudattaminen noudattaa protokollaa, joka vaihtelee urosten suhteen. Usein toinen tervehtii lähestymistä vastaavalla ystävällisellä ilmeellä ja jompikumpi uros näyttää takamuksensa ja toinen tarttuu sen lantioihin tai koskettaa niitä. Ne voivat tämän jälkeen nousta toistensa selkään tai jos ne ryhtyvät erittäin intiimeiksi, toinen uros hyväilee toisen kivespussia tai vetäisee sen peniksestä. Nämä eleet ovat valtavan luottamuksen merkkejä.”

7. Frans de Waalin “Hyväluontoinen Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja eläimissä” –kirja (s. 245) jatkaa: ”Hallitseva alfauros menetti vallan joukon hyökkäyksessä, joka aiheutti vakavia vammoja sen kivespusseille (syntynyt tulehdus olisi voinut tappaa sen, ellei eläinlääkäri olisi puuttunut asiaan.).”

8 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 81) lainaten: ”Eräissä kulttuureissa on naisten ympärileikkaus korvattu korvien typistämisellä . Itämailla ovat nuoret, murrosikään ehtineet tytöt joutuneet jollain seudulla läpikäymään rituaalin, jossa heidän korviinsa porataan reiät. Muinaisessa Egyptissä rangaistiin aviorikokseen syyllistynyttä naista sivaltamalla hänen korvansa irti terävällä veitsellä  – sekin esim. siitä, miten korvat kävivät sukuelinten korvikkeesta. Koska korvia on monissakin eri kulttuureissa pidetty naisen sukuelinten vertauskuvana, ei liene yllättävää todeta, että eräät merkittävät yksilöt ovat syntyneet korvasta, Hindujen auringonjumalan Surian poika Karna tuli maailmaan korvan kautta, samoin joidenkin tarujen mukaan alkuperäinen Buddha. Rabelaisin teoksissa tulee myös Gargantua maailmaan tätä poikkeuksellista tietä. Toinen tyystin erilainen korvasymboliikka pitää tätä elintä viisauden edustajana, kuuleehan nimenomaan  korva Jumalan sanan . Tähän on vedottu, kun tottelemattomia lapsia nykäistään korvasta. Tarkoituksena on korvan havahduttamisella herättää sen suojissa uinaileva äly.”

Niin kuin edellisestä lainauksesta voi huomata “uskomukset” kehittyvät ja muuttuvat pikku hiljaa symbolisiksi, niin kuin edellisen lainauksen korviin kohdistuva väkivalta lävistysten muodossa. Kun ei tiedetty kuuloaistin toimintamekanismia, sai esim. ”sanan” kuuleminen tärkeän osan uskonnolista elämää.

9 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 216) lainaten: ”Pahinta kivesten sijainnissa on se, että ne ruumiin ulkopuolella ollessaan tarjoavat vaivattoman mahdollisuuden miehen kastroimiseen. Kuohitsemista on käytetty sekä julmasti virallisena rangaistuksena että suvunjatkamiseen kykenemättömien eunukkien hankkimiseen, samoin aikuisten miessopraanojen tuottamiseen. Vatikaanin  omaksuma käytäntö poistaa pikkupojilta kivekset, jotta he aikuisenakin pystyisivät laulamaan korkealla äänellä, lienee tuntuvasti kartuttanut täysin epämusikaalisten roomalaispoikien määrää. Kastroidut kuuluivat kristillisen kirkon piiriin useita vuosisatoja , ja on yllättävää huomata, että kastraatioleikkauksia tehtiin rutiininomaisesti peräti vuoteen 1878 s aakka, kunnes eräs valistunut paavi vihdoin kielsi ne lailla. Kivekset tuntuvat muutenkin askarruttaneen Vatikaania , sillä erääseen aikaan rakennettiin erityinen istuin, niin sanottu porfyyrituoli, ja uusi paavi joutui istumaan hevosenkengänmuotoiselle istuimelle, jotta kardinaalit pystyivät tarkastamaan hänen intiimit ruumiinosansa ja varmistamaan, ettei Pyhä isä ollut Pyhä äiti  tai peräti Pyhä kastraatti. Vakuututtuaan paavillisten kivespussien olemassaolosta kardinaalit joutuivat julistamaan latinaksi: ”Hänellä on kivekset ja ne riippuvat hyvin.””

Vuoteen 1878 asti tehtiin kastraatioleikkauksia. Milloinkohan loppuu katolisten pappien avioonmeno kielto.

1 0 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 218 kuvateksti) lainaten: ”Miesten ympärileikkaus on käytössä lukuisissa heimokulttuureissa eri puolilla maailmaa, ja se on ilmeisesti hyvinkin vanhaa perua. Ympärileikkaus oli yleinen Egyptissä jo ainakin 6000 vuotta sitten, ja sieltä se on ilmeisesti levinnyt sekä muhamettilaisten että juutalaisten keskuuteen . Viime aikoina se on saanut lääketieteellistä arvostusta ja ympärileikkauksia on yleisesti tehty myös kristityille ja muille, joille sillä ei ole vähääkään uskonnollista merkitystä. Itse asiassa ympärileikkauksista ei koidu minkäänlaista lääketieteellistä hyötyä, pikemminkin haittaa. Väitteet, joiden mukaan esinahka voi aiheuttaa tiettyjä syövän muotoja, on todistettu vääriksi. Menneinä aikoina ympärileikkauksen merkitys ei ole ollut lääketieteellinen, vaan sosiaalinen . Se on toiminut eräänlaisena uskollisuudenvalana – nuorten miesten  yhteisenä koettelemuksena, joka on yhdistänyt heitä toisiinsa. Länsimaisessa yhteiskunnassa se on nykyisin melkein kokonaan menettänyt tämän merkityksen, koska siittimen runteleminen kohdistuu miltei pelkästään pikkulapsiin, jotka ovat täysin tietämättömiä  tästä heidän osakseen väkivalloin langetetusta vertauskuvallisesta uskollisuudenvalasta.”

Kyse ei ole uskollisuudenvalasta vaan kastraation jäänteestä. Suomessa vielä vuonna 1980 yläasteella 7. luokkalaisten oli vaikea käydä poikien wc:ssä koska vanhemmat pojat saattoivat uittaa heidän päätään wc pöntössä. Tämä lienee kastraation ja hukuttamisen jäänne. Ja kaste lienee hukuttamisen jäänne.

1 1 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 219 kuvateksti) lainaten: ”Ympärileikkauksen lääketieteellistä arvostusta on pyritty kohottamaan muuan muassa väittämällä, että joillakin poika lapsilla on syntymästään saakka niin tiukka esinahka, ettei se aikanaan sukupuolisten toimintojen yhteydessä anna riittävästi periksi. Nipsaistaan nyt, jottei tarvitse nolostella myöhemmin, on tunnuslause. Tällöin tulkitaan tosiasioita väärin. Tosiasiassa suurimmalla osalla lapsista esinahka ei anna kylliksi myöten. Se on pienen ihmisenlapsen siittimelle normaali, luonnollinen tila. Useimmilla poikalapsilla kestää monta vuotta, ennen kuin esinahka rupeaa antamaan tarpeeksi periksi.”

Edellinen lainaus tukee väitettäni siitä, että ympärileikkaus on jäänne kastraatiosta ja aiemmin miesmurhasta toisen miehen taholta.

1 2 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 219) lainaten: ”Elimille, jotka voivat tuottaa meille suunnattomasti mielihyvää, on aiheutettu kohtuuttomasti kipua. Kaikkein tavallisin muoto tästä kärsimyksen tuottamisesta on ympärileikkaus, joita on tehty sekä miehelle että naiselle.  Tämä merkillinen runtelutapa on vanhempi kuin sivistyksemme ja lienee ollut käytössä laajalti jo kivikaudella . Vaikka aikuiset aiheuttavat siinä tietoisesti lapselle vamman, se on aina tehtyhyvässä tarkoituksessa. Vuosituhansien kuluessa se on ollut syypää lukemattomiin infektion aiheuttamiin kuolemantapauksiin , mutta sen etujen on aina väitetty ylittävän sen mahdolliset vaarat. Väitteet sen eduista ovat vaihdelleet aikakaudesta ja kulttuurista toiseen, mutta viimeaikaiset uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että ne ovat järjestään pelkkää mielikuvitusta. On väitetty, että varhaisimpia syitä ympärileikkauksen suorittamiseen – esinahan poistoon – oli näin saavutettu kuolemattomuus eli kuolemanjälkeinen elämä. Tämä merkillinen uskomus perustui siihen havaintoon, että käärme nahkansa luotuaan saa uuden kiiltävän suomupeitteen, syntyy uudelleen. Jos käärme voi päästä osalliseksi jälleensyntymästä luomalla nahkansa, voi näin tapahtua ihmisellekin . Kun käärmeen paikalle pantiin siitin ja käärmeen nahan paikalle esinahka, yhteydet olivat selvät. Miesten ympärileikkauksen vakiinnuttua perinteeksi ei enää ollut väliä, pysyivätkö vanhat uskomukset hengissä. Ympärileikkaus oli nyt merkki, joka kertoi kuulumisesta tiettyyn yhteisöön . Rituaalinomainen runtelumuoto levisi leviämistään. Muinaiset egyptiläiset tekivät ympärileikkauksia jo 4000 vuotta eKr. Vanhassa testamentissa Aabraham vaati ympärileikkaamista.  Muhammedin sanottiin syntyneen ilman esinahkaa  (mikä on hyvinkin voinut pitää paikkansa, sillä asia ei ole lääketieteelle tuntematon), j a tämän väitteen nojalla kaikkien hänen tulevien miespuolisten kannattajiensa esinahka oli ilman muuta tuomittu . Vuosisatojen kuluessa uskonnolliset syyt väistyivät monilla tahoilla perättömien lääketieteellisten perustelujen tieltä. Esinahan sanottiin aiheuttavan ”masturbaatiohulluutta” . Muitakin kauhistuttavia lääketieteellisiä ilmiöitä sen säilyttämisestä seurasi: hysteriaa, epilepsiaa, yöllisiä pidätysvaikeuksia ja hermostuneisuutta. Tällaiset käsitykset pysyivät hengissä aina 1900 –luvun alkupuolelle saakka ja synnytti peräti asiaan omistautuneen kirurgisen seuran, joka keskittyi yksinomaan mielisairautta ehkäisevään sukuelinten ”sääntelyyn”. Kun moinen hapatus vihdoin alkoi menettää otettaan, syntyi kriisi. Millä perusteilla nyt voitiin kajota lasten sukuelimiin? Selityksen oli vastattava kahdenkymmenen vuosisadan rationaalista, tieteellistä ilmapiiriä. Vastaus ilmestyi asiantuntevassa aikakausjulkaisussa ”Lancetissa” vuonna 1932: esinahka aiheutti syöpää! 1930-luvun loppuun mennessä Yhdysvalloissa oli ympärileikattu 75 prosenttia pojista, vuoteen 1973 mennessä 85 prosenttia, vuoteen 1976 mennessä jo 87 prosenttia . Tuli ja tulikivi olivat saaneet maalliseksi vastineekseen syövän, mitä otollisimman aseen jälkiuskonnollisen yhteiskunnan levottomuudenlietsojille . Väite kuului tarkemmin ottaen niin, että esinahan alle kertyvä ”lika”, niin sanottu esinahkatali, saattoi aiheuttaa syöpää sekä siittimessä että ympärileikkaamattomien miesten vaimojen kohdunkaulaosassa. Tutkimus, joka tämän erheellisen huhun pani liikkeelle, perustui virheellisiin tilastoihin, mutta siitä ei piitattu, koska näin oli saatu perusteltu aihe käydä leikkausveitsin pikkupoikien siittimen kimppuun. Myöhemmät tutkimukset ovat paljastaneet, ettei esinahan poimun alle kehittyvä tali ole vähäisimmässäkään määrin syöpää aiheuttavaa, mutta niihinkään ei ole kiinnitetty kummempaa huomiota. Toisissa tutkimuksissa on paljastunut, ettei ympärileikkaamattomien, säännöllisesti kondomia käyttävien miesten vaimoilla ole ollut sen suurempaa tai pienempää todennäköisyyttä sairastua kohdunkaulaosan syöpään kuin niilläkään naisilla, joiden miehet eivät ole käyttäneet kondomia koskaan. Mutta tätäkään tietoa ei huolittu. Eräässä tutkimuksessa verrattiin toisiinsa maata, jossa ympärileikkaus ei ole lainkaan käytössä, ja maata, jossa kaikki miehet ympärileikataan. Tulokset osoittivat esinahanpoistajien helpotukseksi, että eturauhassyöpä oli ympärileikkaamattomien miesten maassa yleisempi. Ikävä kyllä tämä syövän muoto on vanhempien miesten sairaus, ja kun lukuihin tehtiin ikäjakauman edellyttämät oikaisut, tilastot osoittivat, että sairaus olikin todennäköisempi ympärileikkausmaassa. Sen lisäksi, että syöpäpelko oli täysin perusteeton, esinahanpoistoleikkaus aiheutti pikkuvauvoille toistuvasti terveydellisiä vaaroja . Monissa tapauksissa oli seurauksena verenvuotoa, virtsaputken haavoja, kirurgisia vaurioita ja paikallisinfektioita. Joskus harvoin esinahan poisto johti lapsen kuolemaan . Oli myös huomaamattomampia vaikutuksia, jotka saattoivat olla pitkäaikaisiakin: ympärileikkauksen jälkeen poikavauvojen stressihormonien taso kohosi, unitottumukset muuttuivat, lapset olivat itkuisempia ja ärtyvämpiä. Yhtä kaikki ”lääketieteellisiä” ympärileikkauksia tehtiin (ja tehdään vieläkin) ripeään tahtiin niissä maissa, joissa yksityinen lääkärinhoito on vallalla . Isossa-Britanniassa leikkausten määrä väheni huomattavan jyrkästi kansanterveyslain ja ilmaishoidon voimaantultua.  Ei voi olla ihmettelemättä, miksi leikkausten määrä laski alle yhteen prosenttiin (vain 0,41 prosenttiin poikavauvoista vuonna 1972), kun maassa äkkiä ei enää voitukaan saada leikkauksesta taloudellista hyötyä, kun taas muuan muassa Yhdysvalloissa ympärileikattiin samana vuonna yli 80 prosenttia poikavauvoista ja näistä aiheutui sairasvakuutusyhtiöille runsaan 200 miljoonan dollarin vuosikulut. Esinahkoja vaativat uudet jumalat ovat ilmeisesti ennemminkin rahantuntevia kuin hurskaita . Nuoria naisia on alistettu samantapaiseen leikkaukseen. Länsimaissa se on ollut harvinaisempaa, joskin muuan teksasilainen lääkäri suositteli häpykielen poistoa sukupuolisen kylmyyden  parantamiseks i.  Julmimmat naisten ympärileikkauksen perinteet elävät Afrikassa, paikoin Lähi-idässä, Indonesiassa ja Malesiassa. On järkyttävä tosiasia, ettei tapa suinkaan ole jo ammoin painunut unhoon, vaan nuorten naisten ulkoiset sukuelimet leikataan vielä nykyisinkin eli 20 maassa joko kokonaan tai osin pois. —–. Tämä nautinto rajoittaa jyrkästi kyseisissä maissa elävien naisten sukupuolista nautintoa, missä piileekin sen tarkoitus. Sivuvaikutuksina on erittäin paljon usein kuolemantapauksia ja vakavia sairauksia, sillä operaatioita tehdään epähygieenisissä oloissa, varsinkin Omanissa, Etelä-Jemenissä, Somaliassa, Djiboutissa, Sudanissa, Egyptin eteläosissa, Etiopiassa, Pohjois-Keniassa ja Malissa .”

Itse uskon, että esinahan poisto on jäänne dominoivasta uroksesta laumassa niin, että dominoiva uros yritti pitää kaikki parittelukumppanit itsellään ja teki väkivaltaa muiden urosten sukupuolielimille. Onhan haaremeitakin vielä ja avioparin täytyy saada siunauksen avioliitolleen useasti papilta.

1 3 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 219) lainaten: ”Elimille, jotka voivat tuottaa meille suunnattomasti mielihyvää, on aiheutettu kohtuuttomasti kipua. Kaikkein tavallisin muoto tästä kärsimyksen tuottamisesta on ympärileikkaus, joita on tehty sekä miehelle että naiselle.  Tämä merkillinen runtelutapa on vanhempi kuin sivistyksemme ja lienee ollut käytössä laajalti jo kivikaudella . Vaikka aikuiset aiheuttavat siinä tietoisesti lapselle vamman, se on aina tehty hyvässä tarkoituksessa. Vuosituhansien kuluessa se on ollut syypää lukemattomiin infektion aiheuttamiin kuolemantapauksiin, mutta sen etujen on aina väitetty ylittävän sen mahdolliset vaarat. Väitteet sen eduista ovat vaihdelleet aikakaudesta ja kulttuurista toiseen, mutta viimeaikaiset uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että ne ovat järjestään pelkkää mielikuvitusta .”

14. Nuotiotarinoita (Jarmo Jussila s.22) -kirjaa lainaten: ”Origenes luki Raamattua. Hän luki kohdan, jossa puhutaan siitä, kuinka jotkut ovat tehneet itsensä Jumalan valtakunnan takia avioliittoon kelpaamattomiksi. Kyseinen kreikankielinen verbi voidaan kääntää myös: ovat kastroineet itsensä. Ja näin Origenes parka kohdan tavasi. Origenes oli hämmästyttävän sitkeä kilvoittelija, sillä hän päätti noudattaa raamatuntulkintaa. Niinpä hän kuohitsi itsensä. —. Hänen munattomaksi kunniakseen on kuitenkin todettava, että hänen äärimmäinen raamatuntulkintansa johti vain hänen itsensä kärsimiseen, sillä usein tällläinen lukutapa on johtanut siihen, että ollaan muiden ihmisten kimpussa.”

15. Pahan Ajan Kirjeitä –kirja (s. 72) jatkaa: ”Ihaninta oli mysteeriossa kärsiä, kuolla ja ylösnousta jumalansa kanssa. Silloin saattoi luopua sukupuolestaankin. Itsensä kuohinneiden Attiksen palvojien kesken ei ollut enää miestä eikä naista, ei rikasta eikä köyhää, ei orjaa eikä vapaata, vaan kaikki olivat yhtä jumalassaan. Niin vetoava oli esimerkki, että moni kristittykin teki itsensä eunukiksi, huhun mukaan myös joukkonsa oppinein: Origenes. Mystiikka leimasi voittavaa liikettäkin.”

16. Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 171) lainaten: ”Henrik VIII:n kovaonnisella vaimolla Ann Boleynillä väitettiin myös olleen kolmas rinta – väite on uskollisesti kirjattu lääketieteellisten poikkeavuuksien kirjoihin. Hänen tapauksessaan väittämät kolmannesta rinnasta ovat kuitenkin saattaneet johtua noidaksi leimaamisesta. Noidilla uskottiin olevan ylimääräinen nänni, josta he imettivät omiaan, ja noituudesta epäillyiltä naisilta etsittiin paljastavia merkkejä. Hurskaat kristityt noidanmetsästäjät tutkivat tunnollisesti epäiltyjen intiimeimmätkin ruumiinosat siltä varalta, että niistä olisi löytynyt salaisia nännejä. Syntymämerkki tai iso luomi ja toisinaan jopa hivenen tavallista suurempi häpyhuuli riitti niiden kovaonnisen haltijan polttamiseen roviolla. Huhuja Ann Boleyn kolmannesta rinnasta pantiin hänen kuolemansa yhteydessä kukaties tarkoituksellisesti liikkeelle käsitystä siitä, että hän oli ollut kelvoton ja ansainnut kuolemansa.

17. Katolista kirkkoa ovat ravistelleen pedofiliaskandaalit viime vuosikymmeninä tuhansia lapsia on käytetty hyväksi seksuaalisesti. Tämä lienee heijastusta katolisen kirkon opista, mikä kieltää katolisia pappeja avioitumisesta. Uhreja ei siis ole vain lapset, vaan myös katolisen kirkon papit, jotka joutuvat tukahduttamaan seksuaalisuutensa.

18. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Luomiskertomukset välittävät myös muita näkökulmia kristilliseen ihmiskuvaan. Ihminen on luotu sukupuoliseksi olennoksi, mieheksi ja naiseksi.”

Nykyään on todettu, että ihminen voi olla myös intersukupuolinen; ei siis välttämättä mies tai nainen. Myös Vanhassa testamentissa mainitut Sodoman ja Gomoran tapahtumat eivät länsimaisen ajattelutavan mukaan ole oikeutettuja. Olen itsekkin biseksuaali ja löydän itsestäni myös naisen ominaisuuksia. Sitä paitsi naisen klitoris voi olla jäänne peniksestä ja miehen nännit viestinevät siitä, että mieskin on ainakin joskus ruokkinut jälkeläisiä.

19. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Outi Könni, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 2: Maailmanlaajuinen kristinusko (2021): ”Ortodoksisessa Kreikan Athosvuoren munkkiluostariyhteisössä eletään maailmasta erillään ja vierailulle sinne pääsee vain piispan suosituksesta, ja tällöinkin vain miehet.

Pages ( 17 of 76 ): « Edellinen1 ... 1516 17 1819 ... 76Seuraava »