5.3
1. Kristinuskon Käsikirja –kirjaa (s. 72) lainaten: ”Tutkimus jakaantuu kuuteen osa-alueeseen:
1. Alkukielten eli heprean ja aramean ja kreikan tutkimus. Sen tulokset kootaan sanakirjoihin ja kielioppeihin.
2. Tekstinhistoria ja tekstikritiikki. Sen tehtävänä on laatia ja julkaista säilyneiden käsikirjoitusten ja käsikirjoitusten katkelmien pohjalta mahdollisimman luotettava alkuteksti, joka olisi tutkimuksen että raamatunkäännöstyön pohjana.
Raamatut voidaan sijoittaa museoihin.
3. Raamatun ajanhistoria tutkii VT:n ja UT:n kulttuuriympäristöä käyttäen sekä yleisen historian että arkeologian ja uskontotieteen menetelmiä.
4. Johdanto-oppi selvittelee Raamatun kirjojen tekijäkysymyksiä, syntyaikaa, kirjoittamistarkoitusta ja perusajatuksia.
5. Raamatun selitys eli eksegetiikka tulkitsee yksityisiä tekstejä. Sen tulokset julkaistaan kommentaareissa ja teologisissa sanakirjoissa.
6. Raamatun teologia on eräänlainen yhteenveto kaikesta edellisestä. Siinä rakennetaan kokonaiskuvaa VT:n ja UT:n opillisista kehityslinjoista.”
2. Jotain uskontoja käsitellyttä kirjaa lainaten: ”Tärkeimmät tutkimusmenetelmät ovat niin sanottu muotohistoriallinen eli traditiohistoriallinen menetelmä ja ns. redaktiohistoriallinen menetelmä. Edellinen perustuu suullisen ja kirjallisen perinteen kehityslakien tuntemukseen. Redaktiohistoriallinen menetelmä puolestaan pyrkii erottamaan toisistaan sen aineiston, jonka evankeliumin kirjoittajat ovat saaneet ”valmiina”, ja heidän sille itsensä laatimat kehykset. Samoin tutkitaan, miten kukin kirjoittaja on muokannut ja järjestänyt perimätiedosta saamiaan lausumia tai puhekokonaisuuksia. Näin on selvitetty evankeliuminkirjoittajien opillisia erityiskokonaisuuksia ja kirjojen syntytilannetta. Viime aikoina on raamatun tekstien tutkimukseen sovellettu muitakin menetelmiä, mm. tilastollisia ja tietokonemenetelmiä. Esim. Paavalin kirjojen aitoutta on tutkittu analysoimalla tietokoneella sanojen esiintymistiheyttä, frekvenssiä.”