3.4
1. Nuotiotarinoita -kirjaa (s. 100 Jarmo Jussila; en tiedä onko tämä tarina tosi, mutta huumoria siinä on) lainaten: ”Lähetyssaarnaaja käänsi ensimmäistä kertaa Raamattua afrikkalaiselle heimokielelle. Monet sanat vain täytyi ottaa selville ihmisiltä kyselemällä ja itse kieltä oppimalla ja luomalla, sillä tässä heimokielessä ei ollut kirjakieltä olemassakaan. Tuli aika kääntää Herran rukous eli Isä meidän. Käännettävänä oli ”jokapäiväinen leipä”. Lähetyssaarnaaja yritti selvittää, mikä sana leipä olisi paikallisessa kielessä. Tehtävä ei jostain syystä ottanut luonnistuakseen. Hän yritti piirtää ja käsillään viittoen kuvailla leipää. Heimolaiset katsoivat ihmeissään lähetyssaarnaajan viittoilua ja yrittivät saada tolkkua. Viimein saarnaaja sai vastauksen, kun heimolaiset päättelivät, mihin lähetyssaarnaaja eleillään näytti viittaavan. Niinpä afrikkalainen heimo sai ihmetelläkseen rukouksen, jossa pyydetään: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen kilpikonnamme.” Kyseinen heimo ei tuntenut leipää ollenkaan, he söivät puuroa. Myöhemmin rukous muutettiin niin että siinä pyydetään jokapäiväsitä puuroa.”
2. Kristinuskon historia –kirjaa (s. 77 Munkit kristinuskon levittäjinä) lainaten: ”Benediktiinimunkkien sanotaan käännyttäneen germaanikansat kristinuskoon. Tämä ei ole koko totuus, mutta siinä on paljon perää. Esikristillisen Euroopan ihmiset elivät tiiviissä heimo- ja sukuyhteisöissä, joita päälliköt johtivat. Siksi kirkon oli levitettävä uskoaan toisella tavalla kuin aikaisemmin Rooman valtakunnan kaupungeissa. Siellä yksittäiset kristityt olivat voineet kertoa uskostaan niille ihmisille, joiden kanssa he joutuivat tekemisiin. Kristittyjen selkeä moraali ja seurakunnan antama turva olivat antaneet katetta heidän sanoilleen. Germaaniheimojen parissa tälläiselle toiminnalle ei ollut edellytyksiä.
Lähetystyö löysi tarvisemansa tuen kirkon arvovallasta ja luostareissa säilyneestä kulttuuriperinteestä. Kristinuskon vastaan ottaville germaaniruhtinaille luvattiin armon ja iankaikkisen elämän lisäksi myös merkittäviä maallisia etuja: he pääsivät kristittyjen hallitsijoiden joukkoon , saivat kirkon tuen ja avukseen hallinnon järjestämiseen pystyviä munkkeja . Antiikin korkeakulttuuri tuki näin tehokkaasti kristinuskon leviämistä. Avainasemassa olivat heimojen ja kansojen johtajat . Jos he ottivat uuden uskon vastaan, muut tekivät ennen pitkää samoin . Tälläisten mahtimiesten ouheille päästäkseen lähetystyötä tekevän munkin oli mielellään oltava itsekkin ylhäistä syntyperää ja myös osoitettava se. Esimerkiksi Bonifatius liikkui tämän vuoksi suuren, arvovaltaa antavan ratsumiesseurueen kanssa.
Lisäksi munkkien oli ymmärrettävä toimia varovasti, suostuttava tarvittaessa kompromisseihin ja siedettävä uusia kristityjä, joiden teot saatoivat olla jyrkässä ristiriidassa kirkon perinteisten arvojen kanssa. On selvää, että tälläisissa oloissa tieto uudesta uskonnosta oli kasteen jälkeenkin usein perin pinnallista. Munkit saatoivat vain luottaa siihen, että kristinuskon sanoma ja arvot vaikuttaisivat ajan myötä omalla voimallaan.”
3 . Kristiuskon Käsikirja –kirjaa (s. 151) lainaten: ”Keskiaika kuuluu kirkon suuriin lähetyskausiin. Kirkko keskittyi nyt barbaarien, germaanien ja slaavien puoleen. Kansainvaelluksissa Italiaan ja Ranskaan tulvivat germaanilaumat joutuivat nyt tekemisiin kehittyneen kulttuurin ja kristinuskon kanssa. Frankkilaiskuningas Klodovigin kääntymys ja kaste joulupäivänä oli tyypillinen ja suuntaa antava. Hänen puolisonsa oli kristitty prinsessa, mutta tämän rukoukset ja kehotukset eivät vielä riittäneet. Vasta joutuessaan tappiolle eräässä taistelussa Klodovig rukoili hädissään vaimonsa jumalaa ja sai voiton . Koska Valkea Kristus oli osoittautunut mahtavammaksi. Häntä kannatti palvella. Ja niin kuningas polvistui kasteelle Reimsin piispan eteen : ”Kumarra pääsi, Polta se, mitä olet ennen palvellut, palvele sitä, mitä olet ennen polttanut!” Samalla kertaa kastettiin koko kuninkaan sotajoukko. —. Kääntymyksen syyt olivat poliittisia, ja niin olivat seurauksetkin: sotiessaan pakanallisia heimoja vastaan Klodvik taisteli nyt oikean uskon puolesta. Miekka ja risti toimivat yhdessä . Antiikin aikana kristinusko oli levinnyt yhteiskuntaan sen alimmista kerroksista käsin, mutta nyt suunta oli päinvastainen: uuden uskon omaksuivat ensin germaaniheimojen päälliköt ja yläluokka, vasta sitten tavallinen kansa . Uusi uskonto oli kulttuuriltaan ylivoimainen vanhaan germaaniseen uskontoon verrattuna. Kirkolla oli kehittynyt hallintokoneisto ja lainkäyttö, se toi kirjallisen kulttuurin ja antiikin sivistysperinnön germaanikansoille . Pohjoismaissa kirkko liittoutui kuningasvallan kanssa . Edut kävivät yksiin, sillä taistellessaan pakanuutta vastaan kuninkaat laajensivat samalla valtaansa . Pakanuus väistyi milloin rauhanomaisesti, milloin väkivallan ajamana . Lähetysmenetelmät saattoivat olla raakoja. Kasteelle ei ollut vaihtoehtoja: se oli joko otettava tai sitten kuoltava . –. Pidettiin itsestään selvänä, että hyvää asiaa oli ajettava kaikin keinoin . Jeesuksen sanat ”pakota heidät tulemaan sisälle” (Luuk. 14:23) riittävät pakkokäännytyksen raamatulliseksi perustaksi. Varsinainen lähetystyö alkoi usein vasta kasteen jälkeen . Sen tehtävänä ei ollut enää vakuuttaa uuden uskon totuudesta, vaan opettaa, mitä kristinusko vaati kastetuilta . Lähetystyöstä tuli ennen kaikkea munkkien tehtävä. Paavi Paavali VI julisti v. 1964 Benedictus Nursialaisen Euroopan suojelupyhimykseksi. Syynä oli se, että benediktiiniläismunkit olivat käännyttäneet Euroopan kristinuskoon. Heidän luostarinsa olivat lähetysasemia, joista he jalan ja ratsain matkasivat pakanoiden keskuuteen, pystyttivät puuristin ja kivisen alttarin, saarnasivat ja opettivat . Usein pakanalliset temppelit ”puhdistettiin” ja vihittiin kirkoiksi , Kuten Gregorius Suuri neuvoi Englannin lähetyssaarnaajia tekemään. Pohjoismaissa ensimmäiset kirkot nousivat yleensä vanhojen kulttipaikkojen lähelle . Tämä oli merkki vanhan uskonnon häviöstä. Oli kuitenkin helpompaa kaataa pyhät puut ja särkeä jumalankuvat kuin perata kansan keskuudesta pakanalliset uskomukset ja tavat . —. Kirkko valitsi kasvatuksen tien, vaikka tiesi, että se oli pitkä ja hidas . Tuloksia ei saavutettu heti, ei aina edes keskiajan kuluessa . V aikka tontut ja maahiset, veden ja metsän haltijat työnnettiin syrjään, niiden apuun turvauduttiin yhä salaa . Vielä uuden ajan alussa saatettiin Suomessa, Euroopan laitaseudulla, panna muistiin yksityiskohtainen luettelo hämäläisten ja karjalaisten jumalista, joita ihmiset yhä ”pirun ja synnin” houkutuksesta palvoiva t. Ei ollut ihme, että moni vanhan uskonnon piirre sekoittui kristinuskoon : sakramentit ja monet kirkolliset siunaukset, kuten peltojen, karjan ja kalavesien siunaukset, käsitettiin usein taianomaisesti . Monilukuiset pyhimykset valtasivat kansan mielessä vanhojen jumalien avoimeksi jättämän paikan . Uusien moraalikäsitysten istuttaminen kansaan kävi hitaasti. Olin työlästä saada germaanit vakuuttumaan niin oudosta asiasta, että jokaisella yksilöllä on syntyperään ja asemaan katsomatta ihmisarvoonsa. Kirkko onnistui lopettaman vastasyntyneiden heitteille jättämisen, joka oli ollut yleinen tapa . Osa kirkollisista veroista, kymmenyksistä, käytettiin köyhien ja sairaiden hoitoon. Kirkko ei katsellut suopeasti orjuutta, vaikka sitäkin oli aluksi suvaittava . Papit ostivat orjia vapaaksi ja opettivat ylimyksille ja talonpojille, että orjien vapauttaminen oli jumalalle otollinen teko. Keskiajan loppuun mennessä oli orjuus hävinnyt koko Euroopasta. Kirkko vastusti verikostoa ja vaati, että tuomion oli langettava pahantekijään itseensä . Muutenkin kirkko, jolla oli itsellään kehittynyt lainsäädäntö, pyrki vaikuttamaan germaanien oikeuslaitokseen . Paikalliset lait koottiin ja merkittiin muistiin kirkon aloitteesta, ja niissä tulee selvästi esille kristillinen käsitys ikuisesta ja muuttumattomasta oikeudesta. ”
4. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Outi Könni, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 2: Maailmanlaajuinen kristinusko (2021): ”Kun kristinusko on levinnyt Euroopan ulkopuolelle, se on vienyt mukanaan käsityksen siitä, miten kirkossa ja yhteiskunnassa sen oppien mukaan pitäisi toimia.”
5. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Outi Könni, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 2: Maailmanlaajuinen kristinusko (2021): ”Kristinusko on viety moniin maanosiin alkuperäisväestön näkökulmasta usein ”ulkopuolelta”, vieraasta kulttuurista tulevien lähetystyöntekijöiden mukana. Lähetystyö kytkeytyi aiempina vuosisatoina kolonialismiin ja imperialismiin, eli kristinuskoa vietiin länsimaisten valloittajien mukana siirtomaihin pakolla osana eurooppalaisten poliittisia ja taloudellisia hallintapyrkimyksiä. Paikalliset asukkaat käännytettiin väkivalloin, kirkkoja johtivat ja pappeina toimivat eurooppalaiset, valkoiset miehet. Vähitellen syntyi tarve luoda uusi tulkinta kristinuskosta ja sovittaa se osaksi vallitsevaa yhteiskuntaa ja kulttuuria. Näin syntyivät usein erilaiset vapautuksen teologian muodot. Vapautuksen teologiat ovat kontekstuaalista teologiaa, –. Vapautksen teologit korostavat, että ei ole olemassa yhtä objektiivistä ja universaalia teologiaa tai raamatuntulkintatapaa, joka sopisi kaikille. Oikeanlaisia toimintapoja pidetään tärkeämpänä kuin opillisten kysymysten pohdintaa. –. Vapautuksen teologioiden näkökulmasta kristinuskoa ovat määritelleet ja ohjanneet etuoikeutetussa asemassa olevat miehet. –. Feministinen teologia kritisoi niitä piirteitä kristinuskon opissa ja perinteissä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät naisten alistettua asemaa kirkoissa ja yhteiskunnassa. Kritiikin kohteina olivat esimerkiksi kristinuskon jumalakuvan maskuliinisuus. Kysittiin, mihin Jumalasta käytetyt maskuliiniset määreet, kuten isä ja herra, viittaavat. Tärkeitä tavoitteita olivat papin ja piispan viran avaaminen naisille. –. Osa feministiteologeista on nähnyt feministisen teologian edustavan valkoihoisen keskiluokkaisen naisen näkemyksiä.”