1.4.1
1. Näkökantoja Uskontoon -kirja jatkaa (s. 90): ”Kuten J. Samuel Preus tutkimuksessaan osoittaa, Comte antaa itse asiassa kaksi erilaista näkökulmaa uskontoon. Ensiksikin, hän puhuu uskonnosta evolutionistisessa mielessä ja katsoo sen edustavan välttämätöntä ensimmäistä vaihetta ihmisen pyrkimyksessä ymmärtää ja hahmottaa maailmaa. Tällä väistyvällä uskonnonharjoittamisen muodolla Comte viittasi lähinnä ajatusmalleihin, joissa havainnot selitetään ”keksittyjen henkiolentojen” toimiksi ja tuloksiksi.”
Yhdyn Comten määritelmään sillä varauksella, että hänen määritelmänsä keksiä-sana on liian negatiivissävytteinen koska henkiin liittyvää uskonnollisuutta löytyy jokaisesta kulttuurista esi-isien henkien palvonnan muodossa. Vaikka henkien palvonta on toimintaa, joka perustuu vääriin teorioihin ympäröivästä luonnosta ja ihmisen biologiasta, niin kuitenkin se kehityksemme aikajanaan perustuvassa loogisuudessaan on ymmärrettävää. Edellinen osoittaa yhtäläistä logiikkaa sen ajan uskontoteorioiden luojilta vaikkakin heidän luomansa teoriat ympäristöstä ovat väärät.
2. Raamatun sanakirja –kirjaa (s. 1006) lainaten: ”Sielu ja henki (hepr. nefes ja ruah, esiintyvät useasti VT:ssä, jossa niiden ero ei ole yhtä ilmeinen kuin UT:ssa, jossa psykhe ja pneuma ovat selvästi erilliset). —-. Henki. UT:ssa pneuma (henki) merkitsee sekä tuulta, Joh. 3:8, että henkeä, Matt. 27:50. Nämä kaksi merkitystä sanalla olikin klassisessa kreikassa .”
Edellisestä lainauksessa voi huomata, että VT:ssä ”sielu -” ja ”henki –termit” eivät vielä olleet erillään. Edellinen virke viittaa uskonnon ”kehittymättömyyteen”. Edellisen lainauksen pneuma –sana tarkoittaa tuulta. Edellisen virkkeen tieto yhdistettynä siihen, että ”Pyhästä Hengestä” käytetty hepreankielinen sana tarkoittaa ”henkäystä” ja ”henkeä” todistaa tuon ajan ihmisten tietämättömyyden monia nykyihmisille selviä asioita kohtaan joita ovat hengitys järjestelmän toiminta ja tuulen syntymekanismit.
3 . Jotakin uskontoja käsitellyttä kirjaa lainaten: ”huomaamme ”sielullisen” ja ”lihallisen” olevan sukulaiskäsitteitä. Sana sydän (kardia) merkitsee Paavalilla samaa kuin ”henki”, esim. ”sydämen ympärileikkaus Hengessä”, Room. 2:29. Vrt. 2 Kor. 1:22 ja Room. 8:16, josta ilmenee, että sydän ja henki ovat Jumalan Hengen vaikutusalaa , —. ”
Edellinen lainaus vahvistaa teoriaani henki –termin luontisyystä. Sydän ja hengityselimet ovat selkeitä paikkoja, jotka ihmisen kuoltua lopettavat toimintansa niin, että toiminnan loppumisen voi huomata.
4 . UJU –kirjaa (s. 17) lainaten: ”Luonnonkansat käsittävät sielun usein eräänlaiseksi aineeksi, joka tekee ruumiin eläväksi . Kun se eroaa ruumiista, tämä kuolee. Aineellinen sielu samaistetaan usein hengitykseen . Sielu voidaan paikallistaa myös sydämeen, koska se lakkaa lyömästä kuoleman jälkeen . Joskus sielun kotipaikkana pidetään varjoa .”
Edellinen lainaus todistaa uskontojen ihmislähtöisyyden, koska ei ole käsitetty sitä mistä varjo johtuu tai sitä, että aineella voi olla myös kaasumainen olomuoto (tämän virkkeen loppu viitta ihmisen hengitysjärjestelmään). Vieläkin puhutaan ihmisen hyväsydämmisyydestä ja esim. sydämmillä varustetut hymiöt ovat suosittuja.
5 . Raamatun sanakirja –kirjaa (s. 1006) lainaten: ”Luomisessa ihmisestä tuli ”elävä sielu”. Sielu tuli hänen jumalallista henkeänsä ja aineellista ruumistaan yhdistäväksi elimeksi .”
Edellisestä lainauksesta voi huomata ”hengen” ja ”aineellisen ruumiin” yhdistyvän sieluksi. Näin ei ole vaan hengityselinjärjestelmä on osa aineellista ruumista
6 . Raamatun sanakirja –kirjaa (s. 1006) lainaten: ”Ainakin Justinus Marttyyri opettaa selvästi näin. Meille säilyneessä katkelmassa, jossa puhutaan kuolleista nousemisesta, on sanat: ”Ruumis on sielun asunto, sielu on hengen asunto.” —-. Kolminaisuusoppi ei muodollisesti esiinny VT:ssä, mutta sen käyttämä kieli soveltuu kyllä kristillisiin käsityksiin kolmannen persoonan toiminnasta, kuten 1 Moos. 1:2; 2 Aik. 15:1. VT mainitsee useassa kohdin ihmishenkeä, esim. l Job. 32:8; 4 Moos. 16:22. Sana nefes vastaa samalla tavoin melkein täysin UT:n psykhe-sanan käyttöä. Sen sijaan heprean sanaan ”liha”, basar, ei näytä liittyvän Paavalin kreikkalaisen vastineen sisältämää pahan vivahdusta . Kuten UT:n sydän (kardia) oli melkein rinnastettava pneuma-sanaan, on VT:n leb, sydän, miltei ruah (henki)-sanan toisinto . —-. Ks. myös Pyhä Henki.”
Edellisen lainauksen sisältö todistaa vanhat esim. hengen -käsitteeseen perustuvat uskontoteoriat ihmislähtöisiksi sekä sen ettei ymmärretty sydämmen toimintaa.
7 . Raamatun sanakirja (s.1050) jatkaa: ” Sydän on Raamatussa sekä tunteitten , Joh. 14:1; 16:22; Ap. 2:26, että ennen kaikkea ajatus- ja tahtoelämän tyyssija , ks. Sielu.”
Aivot ovat ajatus- ja tahtoelämän tyyssija.
8 . Raamatun sanakirja (s.2) jatkaa: ” Aabel , Adamin ja Eevan toinen poika, jonka nimi hepreassa merkitsee ”henkäys”, ”turhuus”, ”mur he” —-. ”
9 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (S. 73) lainaten: ”Heimoyhteisössä nenän merkitys on usein aivan toisenlainen ja varsin suurikin. Nenäkäytäviä myöten katsotaan päästävän käsiksi sieluun . Mekin pidämme huomaamattamme tätä uskomusta vireillä, kun kumppanimme aivastaessa lausahdamme: ”Siunatkoon” tai ”Terveydeksi!” Toivotus oli taannoin paikallaan, koska rajun aivastuksen ajateltiin voivan häätää osan sielua nenäaukkojen kautta ulos ruumiista. Keskiajalla, jolloin ankara aivastelu usein tiesi kulkutautiin sairastumista, toivotuksen merkitys korostui, ja se on säilynyt näihin aikoihin asti jäänteenä menneisyydestä. Eräissä trooppisissa heimoyhteisöissä ihmisen sairautta hoidettiin muuan muassa tukkimalla hänen nenänsä. Näin tahdottiin estää sielua poistumasta sairaasta ruumiista. Eskimoilla oli tapana omissa hautajaisissa tukkia omat sieraimensa peurannahalla, hiuksilla tai heinillä, jottei heidän sielunsa olisi poistunut vainajan sielun matkaan. Celebesillä vakavasti sairaan ihmisen sieraimiin pistettiin ongenkoukku siltä varalta, että sielu pyrkisi karkuun. Koukun tarkoitus oli ottaa sielu kiinni, niin ettei se päässyt poistumaan ruumiista. Monissa kulttuureissa tukitaan vainajan nenä, jottei sielu pääse poistumaan sen kautta, ja antropologit ovat löytäneet lukuisia muita esimerkkejä siitä, että nenää on yllättävän laajalti pidetty sielun kulkutienä. Yhteisenä pohjana on se käsitys, että sielu tavalla tai toisella liittyy hengitykseen – elämän henkäykseen. Tavanomaisessa hengityksessä ilma kulkee edestakaisin ja tasapaino säilyy, niin ettei mitään mene hukkaan. Mutta pärskähtävässä aivastuksessa ja kuolevan haukkoessa tuskissaan henkeään liike muuttuu yksisuuntaiseksi, ja on ryhdyttävä taikauskoisiin varotoimiin.”
Voi olla että kun santa tulevat suusta, se on puheen pyhä paikka; ja puolestaan nenä on hengen pyhä paikka. Kummankin biologia nykyään ymmärretään.
10. Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 83) lainaten: ”Koska paholainen ja muut henget pyrkivät alituiseen tunkeutumaan ihmisen ruumiiseen ja ottamaan sen valtaansa, oli varjeltava kaikkia niitä aukkoja, joiden kautta ne voivat päästä sisään. Onnea tuottavien taikakalujen ripustamista korviin pidettiin parhaana keinona suojautua korvantäydeltä sisään pyrkiviltä demoneilta.”
11. Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 104) lainaten: ”Sylkemisen historia on omalaatuinen. Muinaisina aikoina sylkemistä pidettiin yhtenä uhrata jumalille. Koska sylki on lähtöisin suusta, se arveltiin pitävän sisällään rahtusen sylkijän sielusta. Uhratessaan tämän kallisarvoisen rahtusen yliluonnollisille suojelijoilleen ihminen saattoi odottaa heidän tukeaan pyrkimyksilleen. Vaarana oli se, että mikäli heidän vihamiehensä saivat kerätyksi talteen osan heidän sylkeään, he voivat sen avulla tehdä vihamielisiä taikoja ja langettaa niitä sylkijään. Tästä syystä joillakin mahtavilla heimopäälliköillä oli palveluksessaan täysiaikainen syljenhautaaja, jonka tehtävänä oli kulkea mahtimiehen kintereillä sylkikuppia kantaen ja kätkeä sen sisältö joka päivä salaiseen paikkaan. Maagisen voimansa tähden sylki tuli laajalti käyttöön vannomisen ja sopimusten solmimisen yhteydessä, ja joissakin maissa on sitkeästi näihin päiviin asti säilynyt hengissä tapa sylkäistä kaupanteon merkiksi kämmeniin. —–. Välimeren maissa, missä usko pahaan silmään yleistyi, käytettiin sylkemistä puolustuskeinona sitä vastaan. Jos joku pahan silmän raskauttama ihminen kulki ohitse, ihmiset sylkäisivät maahan torjuakseen hänen vaarallisen vaikutuksensa. Tällä tavoin sylkeminen muuttui pyhästä toimituksesta karkeaksi loukkaukseksi.”
1 3 . Geoffrey Parrinderin ”Elävät maailman uskonnot” –kirjaa (s.43) lainaten: ”Upanisadit puhuvat sielusta käyttäen siitä nimitystä atman, joka alun perin merkitsee ” henkeä” tai ”henkäystä ” (kuten Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen Raamatun luomiskertomuksessa). Joskus sanotaan, että ”alussa oli vain atman.” Mutta sitten Brahman astuu ihmiseen ja on hänessä yhtä kiinteästi kuin veitsi tupessa tai tuli hiiliastiassa.”
Sana atman toimiin sanan pneuma tavoin. Joten Upsanidadioihin liittyvät uskontoteoriat voidaan siirtää historian kirjoihin.
1 4 . RSJS -kirjaa (s. 139) lainaten: Sanasta joka tuli lihaksi ja ensimmäinen todistus Jeesuksesta.”
Hengitys tulee suusta niin kuin myös puhe; puhe kuuluu muttei näy eikä tunnu. Puhuminen on tärkeä osa ihmisen olemusta; kun ei ymmärretty kuinka se kehittyi, se muuttui uskomukseksi. Vielä nykyäänkin puhutaan ”lähdetään kirkkoon kuulemaan sanaa”.
1 5 . Kristinuskon Käsikirja -kirja jatkaa: ”Vanhempi luomiskertomus kuvaa (1. Moos. 2:4-25) kuvaa, kuinka Jumala loi autiossa maassa maan tomusta (adamah) ihmisen (adam) ja puhalsi hänen henkeensä elämän henkäyksen . Näin ihmisestä tuli elävä olento.”
Edellisestä lainauksesta voidaan todeta, että luomiskertomuksen luoja ei tiennyt hengityselinjärjestelmän toimintaa eikä sitä että ihminen on kehittynyt alemmilta tasoilta.
1 6 . Georg Henrik von Wrightin kirjaa “Logiikka ja humanismi” -kirja (s. 75) jatkaa: ”Ensinnäkin meillä on lauseita, joiden mielettömyys on siinä, että sanoja on yhdistetty lauseeksi vastoin kieliopillisia ja loogisia lauseenmuodostussääntöjä. Esimerkiksi “Sokrates on ja”. Myös lause “Sokrates on alkuluku” on loogis-syntaktisista syistä mieletön eikä epätosi kuten jokapäiväisessä puheessa ehkä oltaisiin taipuvaisia sanomaan. —–.
Toisentyyppisiä mielettömiä väitteitä ovat sellaiset lauseet joiden totuusarvoa ei voida määrätä, koska ne sisältävät joitakin käsitteellisiä aineksia, joilla on vain näennäisesti merkitys. Esimerkiksi sopisi ——– periaatteellisesti verifioitumaton hypoteesi “ näkymättömästä” henkiolennosta , joka valvoo tekojamme. Hyvin suuri määrä yleistajuisia metafyysillisiä arvostelmia on kysymyksessä olevaan luokkaan kuuluvia näennäislauseita. ——.”
Edellinen lainaus kertoo sen kuinka käytämme väärin kieltä, mutta tässä kirjassa toteen näytän esim. henki -käsitteen syntysyyt joten kielianalyytikot ja tämä kirja tukevat toisiaan.
1 7 . Raamatun sanakirjaa –kirjaa (s.974) lainaten: ”Sana. Israelilaisille sana merkitsi paljon enemmän kuin jonkin esineen tai asian nimen suullista ääntämistä tai kirjoittamista . Sana ei ollut vain esineen merkki, vaan erottamaton osa sitä itsestään . Henkilö tajuttiin samaksi kuin hänen nimensäkin, niin että hän vaikutti siinä, missä hänen nimensä mainittiin . ”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, Matt. 18:20. Hepreassa dabar merkitseekin sanaa että esinettä , oliota, asiaa . Heprean kielessä sana on myös esineellisesti, aineellisesti olemassa . Sillä on paikkansa käsitteen ja aineellisen todellisuuden välimailla . Tämä sanalle annettu erikoinen arvo tehostuu vielä enemmän, kun on puhe Jumalan sanasta , joka lähtee Jumalan persoonasta ja vaikuttaa luovana voimana .”
Henki -käsite liittyy oleellisesti sanan -käsitteeseen. Kun ihminen puhuu sana tulee hänen suustaan kuten hengityskin minkä toimintamekanismia ei ymmärretty. Ei ymmärretty siis puheen muodostuksen evoluutiota. Vieläkin kuulee puhuttavan, että lähdetään kirkkoon kuulemaan sanaa.
18 . UJU (s. 59) jatkaa: ”Ihmisen olemus on perinteisesti jaoteltu ruumiiseen, sieluun ja henkeen . Sielu käsittää ajattelun ja tunteen alan , ja henki tarkoittaa Jumalan vain ihmiselle antamaa kykyä kokea ja ymmärtää uskonnollisia asioita .”
Edellinen lainaus on sikäli väärä, että esim. raamatun VT:ssä ei sielua ja henkeä selkeästi eroteltu toisistaan. Vielä v. 1950 Suomessa psykologiaa kutsuttiin sielutieteeksi. On jo pitkään tiedetty tieteilijöiden toimesta, että ajattelun keskus on aivot.
19 . Georg Henrik von Wrightin kirjaa “Logiikka ja humanismi” -kirjaa (s. 59) jatkaa: “Aikaisemmat loogis-empiristiset filosofit, ns. Uuspositivistit, omaksuivat Wittgensteinin kanna, että kaikki mielekkäät lauseet täytyy voida tulkita välitöntä kokemusta kuvastavien elementaarilauseiden totuusfunktioiksi, ja antoivat sille jossain määrin kärjistetyn muodon, jollaista ei Tractatus- teoksessa esiinny, mutta joka kuitenkin voidaan johtaa Wittgensteinin ajatuskuluista. Lähdettiin siitä, että niiden elementaarilauseiden joukon, josta jonkin lausuman totuusarvo riippuu, täytyy olla äärellinen, ja että näin ollen on mahdollista tuntea niiden jokaisen totuusarvo. Mutta jos tunnetaan elementaarilauseiden totuusarvo, voidaan myös yksikäsitteisesti määrätä sen lauseen totuusarvo, joka on niiden totuusfunktio. Näin olemme tulleet siihen Wittgensteinin mielekkyysteesin formulointiin, joka tunnetaan verifoitumispostulaattina:
Jokainen mielekäs lause täytyy voida verifioida (tai falsifioida); ellei näin ole, lause on mieletön.
On tärkeää alun perin tehdä itselleen selväksi, että verifioitavuudella tässä tarkoitetaan periaatteellista eikä tosiasiallista mahdollisuutta ratkaista väitteen totuus. Ts. voidaan muodostaa lauseita, jotka ovat mielekkäitä siitä huolimatta, että niiden totuutta t a i epätotuutta ei de facto voida määrätä. Eräs tällainen väite olisi esim.: “sillä kuun puoliskolla, joka ei näy maahan, on 6000 m korkea vuori”. Tätä väitettä ei voida käytännössä varmistaa, ei myöskään kumota, mutta silti se on selvästikin mielekäs. Voimme nimittäin yksityiskohtaisesti ilmoittaa ne konkreettiset edellytykset (= ne elementaarilauseet), joiden vallitessa olisi mahdollista tarkistaa sen totuutta, esim. seuraavan luonnoksen mukaan: Jos konstruoisimme kuuraketin ja varustautuisimme tarpeen vaatimilla kojeilla, niin voisimme lähteä kuuhun ja suorittaa kysymyksessä olevaa kontrollia varten tarvittavat fyysiset mittaukset. Ettemme todellisuudessa voi (vielä) panna täytäntöön tätä koetta, perustuu teknillisiin, ei tietoteoreettisiin vaikeuksiin.
Lause, että kuun maasta poispäin kääntyneellä puoliskolla on 6000 m korkea vuori, merkitsee siis sitä, että jos ne ja ne kokeet suoritettaisiin, niin täytyisi voida todeta ne ja ne seikat. Lauseen mielen eli reaalisisällön luonnehtiminen on lauseen verifikaatiometodin kuvaamista, sen tavan kuvaamista, jolla meidän olisi lauseen totuutta koeteltava. Jos sellainen kuvaus voidaan antaa, on lause mielekäs (sillä on reaalisisällys) riippumatta siitä, voidaanko annettua metodia sovelluttaa käytännössä vai eikö. Väite jota ei tosiasiallisesti eikä periaatteellisesti voida verifioida, olisi esim. lause, että kaikkia meidän tekojamme todellisuudessa ohjaa näkymätön henkiolento ja vain näennäisesti oma tahtomme. Sillä henkiolennon näkymättömyyden koko “niksi” ei silloin ole siinä, että havaintovälineidemme teknillisten puutteellisuuksien vuoksi olisi mahdotonta nähdä henkiolentoa , vaan siinä että tämä, vaikka onkin kaikkiallinen ja kykenevä mielin määrin puuttumaan elämänkulkuumme, kuitenkin jo luonnostaan on suojattu joutumasta niin sanoaksemme kiinni “itse teossa ”. Mutta juuri siksi olisi tällainen henkiolento-hypoteesi Wittgensteinin mukaan mieletön olettamus .”
2 0 . Kristinuskon käsikirja –kirja (s.260 Pyhä henki, kirkko ja usko) jatkaa: ” Jumala antoi Israelissa henkensä myös valituille johtajille, kuninkaille ja tuomareille .”
Arvokkaat miehet pönkittivät valtaansa monin eri keinoin. Tuomarit yms. olivat siis ”hengen miehiä”.
2 1 . Kristinuskon käsikirja –kirja (s.260 Pyhä henki, kirkko ja usko) jatkaa: ”Hengen vuodatusta on pidetty myös lopun ajan messiaanisen valtakunnan alkamisen merkkinä. UT:n mukaan tämä ennustus toteutui, kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle ensimmäisenä helluntaina. Jeesus oli luvannut lähettää opetuslapsille puolustajan, totuuden Hengen, joka kirkastaa Kristuksen sanat ymmärrettäviksi. ”
Nuo opetuslapset kertoivat taruja Jeesuksesta ja pönkittivät omaa arvovaltaansa sillä että sanoivat olevansa pyhiä, pyhän hengen voitelemia. Jeesuksen aikaan kirjoitettiin paljon ihmekertomuksia jotka eivät ole totta.
2 2 . Kristinuskon käsikirja –kirja (s.260 Pyhä henki, kirkko ja usko) jatkaa: ”Paavalin kirjeissä kuvataan myös niitä lukuisia karismoja, armolahjoja , joita Henki kirkolle ja yksityisille ihmisille antoi. Armolahjat, kuten profetoiminen ja sairaiden parantaminen, on tarkoitettu koko seurakunnan käyttöön ja sen rakentamiseksi. Kielilläpuhuminen taas rakentaa enemmänkin yksittäisen kristityn suhdetta Jumalaan. Vaikka lahjoja on monenlaisia, niiden takana on kuitenkin yhden ja saman Pyhän Hengen vaikutus.”
Kun ihminen ei ymmärtänyt sitä että on erikielisiä kulttuureita, sai kielilläpuhuminen arvostusta. Se on ollut aikamoista siansaksaa. Myös myytti raamatussa Baabelin kieltensekoituksesta ymmäretään nyt. Ne jotka eivät ymmärtäneet sitä että muualla puhutaan eri kieltä kuin omaa kieltä loivat tuon myytin. Onhan selvää että esim. korkea ja pitkä vuorijono eristää eri kansat toisistaan ja kielet kehittyvät omia reittejään. Vrt. yhden kansan eri murteet.
2 3 . Uusia uskontoja –kirjaa (s. 62) lainaten: ” Pyhästä Hengestä käytetty hepreankielinen sana tarkoittaa ”henkäys” tai ”henki” .”
2 4 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 176) lainaten: ”Ristinikamat, joiden latinankielinen nimi on vertebra sacralis, ovat kasvaneet yhteen lantion alapuolella ja muodostavat kaarevan ristiluun. Se koostuu viidestä ristinikamasta, jotka toimivat yhtenäisen luun tavoin. Voi tuntua omituiselta, että tällä selkärangan alapäässä olevalla kolmiomaisella luulla on pyhää tarkoittava nimi sacrum , mutta okkulttisissa yhteyksissä sitä pidetään ruumiin tärkeimpänä luuna, ja sillä on keskeinen merkitys rituaaleissa, joissa pyritään ennustamaan ”pyhistä luista”. Tässä samassa luussa on myös uskottu ihmisen kuolemattoman hengen asustavan. Useimpien mielestä tuntuu omituiselta ja nurinkuriselta ajatella, että ”sielu” sijaitsee seläntyvessä. Ehkäpä se oli tarkoituskin, sillä juuri ristiluuta oli noitasapattiseremonioissa suudeltava.”
Lantion alueen seutu on erogeenistä aluetta joten se lienee syynä ristiluun suutelemiseen.
25. Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 244) lainaten: ”Jalkoja sinänsä on menneinä aikoina usein pidetty ihmisen sielun tyyssijana, ja onkin huomautettu, että kreikkalaisissa taruissa rampuus oli merkkinä jostakin hengen vajavuudesta tai moraalisesta häpeätahrasta, vielä vanhemman symboliikan mukaan jalat ovat auringonsäteitä, ja hakaristikin on saanut alkunsa auringonkehrästä, jolla on ollut jalat.”
2 6 . Georg Henrik von Wrightin “Logiikka ja humanismi” -kirjaa (s. 9) lainaten: “1980-luvun puolivälistä lähtien filosofisten töitteni painopiste on ollut niin sanotussa mielen filosofiassa ( filosophy of mind) . Sen perusongelmana voidaan pitää ruumiin (ruumiillisen) ja sielun (sielullisen) suhdetta.
Descartesilta on peräisin ruumiillisen ja sielullisen erottaminen jyrkästi toisistaan. Mutta hän myös oletti, että ne ovat syy-vaikutussuhteeessa toisiinsa. Sielu “vastaanottaa” tajunnassa vaikutelmia ulkomaailmasta – ja aiheuttaa tahtomisellaan muutoksia aineellisessa todellisuudessa. Descartesin edustama dualismi synnytti vaikeuksia. Niitä koskevat kannanotot ovat olleet uuden ajan filosofian läpikäyviä teemoja. Jotkut filosofit ovat yrittäneet redusoida aineellisen sielulliseen. Tämä kanta tunnetaan idealismin nimellä. Toiset ovat päinastoin tahtoneet redusoida sielullisen materiaan opettaen näin materialismia. Kolmas kanta on monistinen ja pyrkii osoittamaan, että materia ja tietoisuus ovat saman todellisuuden kaksi eri puolta.”
Tietoisuus on aivojen toiminto.
2 7 . Georg Henrik von Wrightin “Logiikka ja humanismi” -kirja (s. 23) jatkaa: “Machin mukaan todellisuus ei jakaannu kahteen olemukseltaan erilaiseen sfääriin, aineelliseen ja sielulliseen, joiden välillä vallitsevan vuorovikutuksen todellista luonnetta filosofit turhaan ovat koettaneet selvittää. Todellisuuden elementtejä ovat aistimukset: väri-, muoto-, ja äänivaikutelmat, vastustusaistimukset, mielihyvän ja mielipahan tunteet jne. Kaikki ns. substanssit, aineelliset kuten sielullisetkin, ovat vain näiden elementtien välisten lainalaisten yhteyksien ilmaisuja. Fyysinen esine, kuten esim. omena, on eri aistialueille kuuluvien aistimusten (määrätyn maun, tuoksun, muodon ym.) luonteenomainen yhdistelmä, joka esiintyy, kun sanomme, että kysymyksessä on omena. Sama pitää paikkansa sielullisista olioista: minämme esim. On vain se tosiasiallinen yhteys, jonka koemme erinäisten havaintoryhmien, ennen kaikkea ns. r uumiilliseen elämäämme kuuluvien erilaisten aistimuskompleksien välillä. Jos Kantin tavoin oletetaan “olioita sinänsä” ilmiöiden takana, tulee olemassaolo tarpeettomasti kaksinkertaistetuksi .
Tässä systeemissä ei ole tilaa vastakohtaparille henki-aine, sielu-ruumis, minä-maailma näiden tavanomaisessa mielessä. Ero fyysisen ja psyykkisen välillä on tietysti olemassa myös Machilla, mutta tämä erottelu koskee niitä erilaisia keskinäisiä yhteyksiä, joissa elementtejä tarkastellaan, eikä itse elementtien olemuserilaisuutta.
Machin filosofisten ajatusten pääkohteena on vanha kysymys fyysisen todellisuuden suhteesta psyykkiseen. Mach ei kuitenkaan tahtonut tässä kysymyksessä lisätä uutta teoriaa niiden monien joukkoon, joita filosofit jo olivat esittäneet. Hän tahtoi pikemminkin osoittaa, että itse probleema oli väärin asetettu, ja viedä tutkimuksen sellaiseen pisteeseen, että siitä nähtynä ruumiin ja sielun välinen perinnäinen olemusvastakohta häviää.
Tehkäämme seuraava ajatuskoe. Jännitetty metallilanka pannaan värähtelemään. Värähtelyt aiheuttavat jaksottaisia liikeitä ympäröivässä ilmamassassa. Nämä liikkeet etenevät ja saavuttavat korvamme. Ne kulkevat läpi korvatiehyeiden ja tulevat vihdoin näkinkierään. Täällä ne synnyttävät hermoärsytyksen, sähkökemiallisen tapahtuman, joka vuorostaan etenee kuulohermoa pitkin. Kun hermoärsytys on saavuttanut isojen aivojen kuorikerroksen, kuulemme äänen.
Kun kuulovaikutelman muodostumista kuvataan tällä tavoin, on lähellä ajatus, että fyysinen tapahtuma olisi synnyttänyt psyykkisen ilmiön tai johtanut siihen. Kysymys, kuinka aineelliset prosessit aivoissamme voivat saada aikaan tietoiset havaintomme, on ollut kompastuskivenä monille niistä maailmanselityksistä, jotka sitten Descartesin aikojen ov a t nähneet päivänvalon länsimaissa . On ymmärrettävää, että niin kauan kuin filosofit ovat lähteneet käsityksestä, että ruumis ja henki ovat vuorovaikutuksessa keskenän, ja vain kysyneet, kuinka tämä vuorovaikutus on mahdollinen, he sen arvoituksellisen muunnosilmiön edessä, jollainen havainnon syntyminen aineesta tuntuu olevan, ovat 1600-luvun ranskalaisen ajattelijan Malebranchen tavoin huudahtaneet: “Millainen ihme! ”
Ennenkuin pyrimme selittämäään psykofyysistä suhdetta, on meidän saatava itsellemme selväksi, minkä vuoksi ylipäänsä erotamme olemassaolosta aineellisen ja sielullisen puolen. “Sielullista” edustakoon taaskin ääni, “ruumiillista” ne aivoprosessit, jotka aiheuttavat kuulohavainnon. Yksinkertaisuuden vuoksi oletamme, että itse voimme tarkata aineellist tapahtuma aivoissamme, esim. niin, että että peililaitteen avulla seuraamme, kuinka hermoärsytys etenee näkinkierässä olevasta kuulohermon päästä isojen aivojen kuorikerrokseen. (Olettamus on tietenkin täysin mielikuvituksellinen.) (Tekijän huomautus: nykyään pystymme erilaisilla laitteilla tutkimaan aivojen toimintaa.)
ensiksi meidän täytyy todeta, että pelkkä aivoprosessin ja sitä seuraavan äänen havaitseminen ei oikeuta meitä jakamaan tarkasteltua tapahtumaa kahteen olemukseltaan erilaiseen komponenttiin: fyysiseen ja psyykkiseen . Sillä välitön havinto sisältää ainoastaan aistimuksia: ensin näkökuvan (peilissä), sitten kuulokuvan. Mistä johtuu nyt, että edellisten muttei jälkimmäisten aistimusten takana oletamme olevan fyysisen eli aineellisen todellisuuden, joka on laadullisesti erilainen kuin – kuten sanomme – luonteeltan “psyykkiset” aistimukset?
Tähän kysymykseen vastaamme todennäköisesti viittaamalla seuravaan: Tapahtumaa aivoissani voivat periaatteessa tarkata myöskin toiset ihmiset, kun taas ääni, johon tämä tapahtum päättyy on olemassa vain minulle. Ääni on olemassa kuulovaikutelmana, mutta hermoprosessi voitaisiin teoriassa ajatella havaittavaksi paitsi näköaistin avulla myös tuntoaistilla (koskettamalla). Lisäksi on aineellinen tapahtuma aivoissa jotain, joka esiintyy av ar uudessa, erotukseksi havainnoista jolla ei ole kaikelle ns. “kappalemaisille” ominaista avaruusulottuvuutta.
Nämä huomautukset koskevat varmasti juuri oleellista eroa “aineellisen” aivotapahtuman ja “sielullisen” äänihavaintoilmiön välillä. Mutta voidaanko niistä myöskin johtaa olemassaolon fyysisen ja psyykkisen puolen väitetty olemuserilaisuus?
Tosiasia, että tapahtuma aivoissa voi esiintyä sekä näkö- että tuntokuvana, ei oikeuta meitä antamaan sille havainnoista oleellisesti eroavaa “todellisuusluonnetta”, vaan se ilmaisee ainoastaan lainalaisuuden, jolla määrätyt näkökuvat vastaavat määrättyjä tuntoaistimuksia. Sama pitää paikkansa siitä, että aivotapahtuma on useamman kuin yhden havaitsevan subjektin todettavissa. Kun sanotaan, että jokin tapahtuma on intersubjektiivisesti havaittavissa, on tämä vain toinen ilmaus sille, että eri ihmisten havainnoissa esiintyy karakteristista yhdenmukaisuutta.
Se aineellisen tapahtuman ominaisuus, että se esiintyy avaruudessa, merkitsee , että havainnot (näkö- ja tuntovaikutelmat), joita minulla on tästä tapahtumasta, ovat määrätyssä suhteessa kokonaiseen systeemiin muita havintoja, jotka yhdessä konstituoivat fyysisen ympäristömme (mukaanlukien fyysisen ruumiimme). Näille erilaisten aistimusten välisille suhteille on tosin ominaista huomattava konstanssi ja säännöllisyys, ja juuri edellä mainitut ominaisuudet tekevät fyysistä avaruudesta puhumisen ylipäänsä mahdolliseksi. Mutta muuhun “todellisuuteen” kuin siihen, joka kuuluu itse havainnolle, eivät kysymyksessä olevat suhteet meitä vie .
Ero toisaalta ruumiillisen eli aineellisen, toisaalta henkisen eli aineettoman välillä perustuu siis erilaisiin keskinäisiin yhteyksiin, joihin aistimuksemme asetamme. Se mitä nimitämme aineellisiksi kappaleiksi ja aineellisiksi tapahtumiksi on pohjimmiltaan vain yhteinen nimitys hyvin komplisoidulle havaintostruktuurille . Yksinkertaistettuna ja lyhennettynä ilmauksena on puhe fyysistä erinomainen esimerkki siitä, mitä M ach nimittää ajattelun ekonomiaksi. Käytännöllisesti katsoen tämä ilmaisutapa on hyödyllinen, jopa välttämätön. Filosofisessa suhteessa se kuitenkin osoittautuu kohtalokkaaksi. Se yksinkertaistaminen, jonka aineen käsite on tuonut aistimaailman moninaisuuteen, on saanut meidät liittämään tähän käsitteeseen erityisen “todellisuuskvaliteetin” ja siten harhauttanut meidät ajattelemaan, että todellisuus jakaantuu kahteen toisistaan oleellisesti eroavaan perusosaan .
Ymmärrämme nyt, miksi Machin psykofyysisen probleeman käsittely ei lähde samalta pohjalta kuin perinnäiset filosofiset teoriat ruumiin ja sielun välisestä suhteesta. Machilla on uutta probleeman asettelu: hän ei kysy mistä johtuu, että aineellisten tapahtumien tuloksena voi olla tietoisia havaintoja, vaan hän kysyy, mitä ero ruumiillisen ja sielullisen välillä merkitsee , mitä seikkoja se kuvastaa. Kuten Mach itse filosofisessa pääteoksessaan huomauttaa, hänen tuloksensa ovat pohjimmiltaan itsestään selviä totuuksia. Sillä hän ei ole analyysillaan pyrkinyt paljastamaan tähän saakka tuntemattomia psykofyysistä suhdetta koskevia tosiasioita, vaan selittämään sen jokapäiväisen kielenkäytön sisällystä, josta käsitys olemassaolon olemuksen jakaantumisesta henkeen ja aineeseen on saanut alkunsa .”
2 8 . Edellinen lähde (s. 40) jatkaa: “ Peircen oppi totuudesta ei sen enemmän kuin Machin oppi ruumiin ja sielun välisestä suhteesta ole mikään “teoria”, vaan seon on ainoastaan käsite-, tai niinkuin myös voidaan sanoa, kieliselvittelyä .”
29 . Sama kirja (s. 76) jatkaa: ”Šintolaisuudessa uskotaan, että kuoleman jälkeen ihmisten uskotaan jatkavan elämäänsä henkien maailmassa. He ottavat vastaan omaistensa uhreja ja antavat vastalahjaksi siunausta”
Uhraus rituaalit olivat muodostuneet esim. heimon johtaja jäsenten johtamiksi. Kun uhrattiin he saivat ”ilmaisen” aterian.
3 0 . K ristinuskon K äsikirjaa –kirjaa lainaten: ”Lähes kaikkien uskontojen mukaan ihmisessä on jotakin ikuista . Ruumis on ajallinen ja tuhoutuu, mutta sielulla on mahdollisuus ikuisuuteen . —–. Sielun kuolemattomuuteen liittyy siis käsitys pelastuksesta. Uskonnossa kysymys pelastuksesta on opin ydintä . Pelastumisessa on keskeistä, että ihmisellä on mahdollisuus saavuttaa kuolemattomuus. Hänestä voi tulla ikuinen, Jumalan kaltainen . ”
Ihmisen perusluonteeseen kuuluu, että se yrittää välttää kuolemaa niin hyvin kuin mahdollista. Tästä johtunee toive kuolemattomuudesta, mihin uskontoteoreettiset ryhmittyvät pohjaavat toimintansa. Edellä mainittuun ”kuolemattomuuden toiveeseen” perustuva uskontoteoreettisten ryhmittymien toiminta on heidän toimintansa se osa-alue jota pidän humaanimpana, vaikka heidän toimintansa pohjautuukin teorioihin, jotka voidaan osoittaa vääriksi. Se, että pelastus -käsitettä käytetään vieläkin, vaikka koulutusta saaneet tietävät sen muodostumisen historian on selkeää tiedon pimittämistä harhautus mielessä. Myös lupaukset kuolemattomuudesta tai sen saavuttamattomuudesta auktoriteettiasemaa hyväksi käyttäen ovat toimintaa, jota ei voi enää hyväksyä. Lupaus kuolemattomuudesta, ehkä menettelisi, jos tarkoitus olisi esimerkiksi lohduttaa kuolevaa, mutta uhkailut kuolemattomuuden menetyksellä ovat toimintaa jota ei voi hyväksyä. Kuolemattomuuden menetyksellä pelottelemiseen voi olla syynä, että pelottelija itsekin uskoo asian olevan niin kuin hän sanoo, mutta jos kyseessä on selkeä manipulaatio, on pelottelijalla edut ristiriidassa yhteiskunnan etujen kanssa. Tarkoitus ei saa ”pyhittää” keinoja, ainakaan edellä mainituissa tapauksissa.
31. Uskontojen kehityksen pääpiirteet -kirja (s.143) jatkaa: ”Tunnettua on myös, että juutalaiset pitävät muutamia eläimiä saastaisina. Uudessa testamentissa kerrotaan Kristuksen ajaneen pahat henget sikalaumaan. Mitä pahan hengen luultiin luoneen, kuten muutamia ihmiselle vahinkoa tuottavia eläimiä, se oletettiin saastaiseksi. Tai johtui se siitä, että hänellä oletettiin olevan valtaa niiden ylitse. Ihmisen katsottiin kuollessaan joutuneen tartunnalle alttiiksi, ei taudin tartunnalle nykyisessä merkityksessä eikä senkään vuoksi, että hän olisi saanut tahran omaantuntoonsa, vaan aivan uskonnollisesta syystä, jos hän oli koskenut jotain pahanhengen hallussa olevaa oliota ja siten tullut sen vaikutuksen alaiseksi. Tällaisesta saastasta puhdistuminen tapahtui kaikenlaisilla manauksilla, joilla pahahenki karkotettiin. Tällaista puhdistamista oli muissakin vanhoissa uskonnoissa.”
Mieleeni tuli alkukantainen heimo joka uskoo esi-isien henkien olevan osa tuulta; kun myrskyää, voisiko manaaminen ja rukoileminen olla kehittynyt myrskyn laannuttamis menoista?
32. UHP -kirjaa (s. 54) lainaten: Kolmannen hyvien henkien ryhmän muodostivat fravashit, suojelushenget, jotka ajateltiin elävän ruumiin kuoleman jälkeen ja myöhemmin antoivat aihetta vainajain ja pyhimysten palvomiseen. Pahan hengen palvelijoita olivat drujat (valheen henget) ja pairikat (viettelevät henget) . Zarathustran uskonto oli parhaassa merkityksessä kulttuuri-uskonto. ——-.
33. Helsingin Sanomat –lehteä (s. C2 Kun jättisammakko söi auringon.) lainaten: ”Land´s End, Cornwall – Auringon pimennykset ovat aiheuttaneet kauhua ja kunnioitusta vuosisatojen ajan, ja päivän muuttuminen yöksi synnyttää lukuisia myyttejä. Monissa kulttuureissa oltiin vakuuttuneita, että maiseman yhtäkkinen pieneneminen merkitsee maailman loppu a. Atsteekit uskoivat pahojen henkien laskeutuvan auringonpimennyksen aikana maan päälle syömään ihmiset.”
3 4 . CD-fakta 99:ä lainaten: ” Sielunvaellus, käsitys, että sielu ruumiin kuoltua siirtyy ihmiseen tai eläimeen, kasviin tai jopa esineeseen . Tällaisena sielunvaellus tunnetaan monien luonnonkansojen uskonnoissa. Varsinkin Intian uskonnoissa esiintyy jälleensyntymisoppi, joka edellyttää ihmissielun katoamattoman minuuden jälleensyntyvän eli reinkarnoituvan tavallisesti toisena ihmisenä oloihin, joita hänen aikaisemoi toimintansa edellyttää . Ihmisen on kuitenkin mahdollista kehittyä niin, että hän vapautuu jälleensyntymisen pakosta. Jälleensyntymisoppia ovat pohtineet myös eräät antiikin ja uudenkin ajan filosofit, ja se tunnetaan myös eräissä uudemmissa uskonnollisissa liikkeissä, kuten teosofiassa ja New Age -liikkeessä. Animismi (< lat.), sielu-usko, varhaiskantainen käsitys, jonka mukaan kaikilla olioilla on sielu . Animismin esivaiheena on luonnon elollistaminen, animatismi, jonka mukaan elottomat esineet ja luonnonilmiöt käsitetään tunteviksi ja tahtoviksi olennoiksi . Varsinainen animismi liittää esineisiin ja olioihin sielun, jota pidetään vaikuttavana elinvoimana tai itsenäisenä , kuolemassa ruumiista erkanevana henkiolentona; sielu elää ruumiin jätettyäänkin, minkä vuoksi siitä on huolehdittava . Animismiin pohjautuvat vainajien palvonta sekä usko kummituksiin ja demoneihin. ”
3 5 . ANKKURI -kirja (s. 76) jatkaa: ”Japanin omalla maaperällä syntynyt vanha kansallisuususkonto on šintolaisuus. Sen pohjana on aninismia, polyteismia, vainajien henkien ja luonnonjumalien palvontaa . —–. Vaikka Japani on ottanut Kiinasta ja Koreasta kungfutselaisuuden ja mahajana-buddhalaisuuden, sen oma uskonto šintolaisuus on pysynyt japanilaiseen kulttuuriin rajoittuvana, kansallisena eli etnisenä uskontona. Pelastus toteutuu šintolaisuudessa jo tämän puoleisessa oikeassa elämässä. Tämä on sitä, että jumalat tuodaan keskelle päivittäistä elämää. Jumalien avulla pahuus voidaan karkottaa. Šintolaiset keskittyvät siis tämän puoleiseen elämään. Toisen maailmansodan jälkeen sintopyhäköt menettivät valtion taloudellisen tuen ja joutuivat samaan asemaan kuin muutkin uskonnot. Pyhäkköjen toiminta rahoitetaan kannattajien vapaaehtoisin lahjoin ja uhrein . Kultin lisäksi osallistutaan jonkin verran sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan esim. pitämällä lastentarhoja .”
Ennen uhrattiin eläimiä ja muita maan anteja nykyisin rahaa mitä uskonnot lievemmin kutsuvat lahjaksi. Lastentarhojen pitäminen sintolaisuudessa ylläpitää tätä uskontoa.
3 6 . ANKKURI I –kirja (lainaus koskee Taolaisuutta?) jatkaa: “Esi-isien henkiä palvottiin perheen kotikappelissa , joka sijaitsi pääovea vastapäätä ja joka toimi myös vieraiden vastaanottosalina , esi-isien salina ja pyhäkkönä . Tämän huoneen tärkein esine oli kuolleiden esi-isien kaappi. Siinä oli ohuissa puutauluissa esi-isien nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. Perheen isä tai vanhin poika sytytti aamulla ja illalla suitsuketikut ja kynttilät kaapissa olevalle hyllylle. Samalla soitettiin kelloja henkien huomion herättämiseksi ja heidän kunniakseen poltettiin paperirahaa . Kungfutselaisuuden korostama vanhempien kunnioitus vahvisti esi-isäkulttia ja samoin se kehitti hautajais- ja uhrirituaaleja . Samaan suuntaan vaikutti myös myöhemmin buddhalaisuus.”
Edellisestä lainauksesta huomaamme, että esi-isien huomion herättämiseksi soitettiin kelloja; luultiin todellakin että henki säilyttää kuoleman jälkeen aistinsa.
37 . Desmond Morrisin ”Eleitä, ilmeitä, asentoja” –kirjaa (s. 101) lainaten: ”Yhtä arvoituksellista ei ole se, miksi ihmiset haukotellessaan panevat käden suulleen. Yleensä tätä sanotaan yksinkertaisesti kohteliaaksi tavaksi kätkeä suun sisäpuoli muiden näkyvistä, ja sen katsotaan olevan perua nykyaikaista hammaslääketiedettä edeltäneeltä ajalta, jolloin monilla aikuisilla oli mädän mustuttamia hampaantynkiä suussaan. Selitys tuntuu uskottavalta, muttei pidä paikkaansa. Todellinen selitys juontuu paljon kauempaa, niiltä ajoilta jolloin uskottiin ihmisen sielun saattavan paeta hengityksen mukana, jos suu avattiin tarpeeksi ammolleen. Kun haukotukseen auennut suu peitettiin, oli tarkoituksena estää sielua poistumasta ennen aikojaan – sekä pahoja henkiä pääsemästä ammottavasta aukosta sisään. Jotkin uskonlahkot pitivät haukotusta paholaisen juonitteluna eivätkä peittäneet kädellä suutaan, vaan napsauttivat sormiaan haukottelevan suun edessä niin kuuluvasti kuin taisivat hätistääkseen pahan hengen matkoihinsa. Vielä nykyäänkin kristityt eräin paikoin tekevät Etelä-Euroopassa haukotellessaan ristinmerkin.”
38. UHP -kirjaa (s. 54) lainaten: Kuoleman jälkeisestä tilasta ajateltiin seuraavasti. Ihmisen kuoltua oleskelee hänen sielunsa kolme vrk. ruumiin läheisyydessä. Sen jälkeen se viedään Sinvat-sillalle, jossa sen tuleva kohtalo ratkaistaan. Hurskaat pääsevät onnellisesti sen yli taivaaseen, mutta pahat putoavat suinpäin helvettiin . ”Ne jotka liittyvät Drujaan, putoavat alas vaivan paikkaan, jossa huono ravinto hävittää heidän ilonsa, —- heidän sielunsa on saada inhottavia ruokia, Drujan talo on totisesti oleva heidän kotinsa. ”
39. ANKKURI I –kirja (lainaus koskee Taolaisuutta?) jatkaa: Usko perusvoiman, Jangin ja Jin vuorovaikutuksesta siirtyi koskemaan myös näkymätöntä henkien maailmaa. Pahojen ja hyvien henkien toiminta oli otettava huomioon kaikessa , esim. talon tai tien rakentamisessa, haudan kaivamisessa , häiden ja hautajaisten pitämisessä.”
Kun ihmistä haudataan korkea arvoiset heimon henkilöt olivat läsnä. Syntymä ja kuolema ovat erittäin merkityksellisiä ihmisille. Häät ovat myös tapahtumia joissa korkeampiarvoisten henkilöiden ”siunaus” vahvistaa liiton. Kaikki tärkeät tapahtumat olivat auktoriteettien ”siunaamia”.
40. Raamatun Sanakirja –kirjaa (s.974) lainaten: ”Johanneksen evankeliumin alussa, Joh. 1:1-5, puhutaan luomisen ja ilmoituksen sanasta samoin kuin VT:ssä. Tässä yhteydessä on usein suoritettu vertailua kreikkalaisen filosofian kanssa. Stoalaisuudessa oli keskeisenä oppi sanasta (logos). Tämä oppi on voinut saada alkunsa VT:stä, sillä mainitun filosofian suunnan perustajat olivat kotoisin idästä, ja ainakin muutamat olivat juutalaista syntyperää. Jeesuksen aikana elänyt juutalainen ajattelija Filo koetti liittää stoalaisuutta ja juutalaisuutta lähemmäksi toisiaan. —-. Aleksandrian ajattelijalle logos oli ajatusperäinen käsite, Johannekselle persoonallinen olento, Jumalan toimivan tahdon ja ilmoituksen edustaja.”
Kun puhumistaidon kehitys on ollut hidasta, itse puhumisen taitoa ollee pidetty annettuna joltakin “yliluonnolliselta” taholta, yleensä Jumalalta.
41. 1. UHP –kirjaa (s. 92) lainaten: ”Ajan täyttyessä syntyi Israelin monoteismistä kristinusko. Juutalaisuudesta se erosi etupäässä siitä, että se tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, s.o. herraksi, joka oli kuolemallaan sovittanut ihmiset jumalan kanssa ja ylösnousemisensa kautta on asetettu seurakunnan hallitsijaksi ja pääksi. Pääkohdat alkukristillisyydessä olivat monoteismi, Jeesuksen tunnustaminen Herraksi ja pyhä elämä. Mietiskelyä oli vähän ja sekin nojautui VT:seen. Mutta ajan sykretisminen suunta veti voimakkaasti kristinuskon piiriinsä. Kristinuskon historialliset ainekset, kuten Jeesus Kristus itse ja kirkko, olivat tosin vaikeita sulattaa, mutta sen opit pelastuksesta, henkimaailmasta, sakramenteista ym. sovitettiin mielihyvällä maailmankatsomuksen puitteisiin. Täten syntyneitä oppeja nimitettiin yhteisellä nimellä gnoosis (=tieto), erotukseksi yksinkertaisesta kristillisestä uskosta (pistis). Sielun kohoaminen aineellisuudesta puhtaaseen henkisyyteen oli se probleemi, johon etsittiin vastausta. Kristinusko oli vaarassa muuttua haaveilevaksi teosofiaksi.”
42. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Hindulainen aamurukous ”Om. Mietiskelkäämme säteilevän auringon jumalaista valoa. Elvyttäköön se meidän henkemme.” — om muistus maailmanhengen, brahmanin, voimasta.”
Kaikissa perinteisissä uskonnoissa on yhtäläinen usko hengen-käsitteeseen. Edellisestä lainauksesta näemme mietiskely-sanan; se on nykyaikaisen tieteen teon esiaste.
43. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Fujivuorelle kiivetessä on tasaisin välimatkoin jumalhenkien asuianalueita.”
Jumala- ja henkikäsite ovat sidoksissa toisiinsa.
44. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Uskonto – tutkii ei-havaittavia asioita kuten sielua ja moraalia, ja vastaa kysymyksiin miksi asiat tapahtuvat. Tieteen tehtävänä nähdään maailman selittäminen ja kristinuskon tehtävänä ihmisten pelastaminen tämänpuoleisen elämän jälkeen.”
Sielu voidaan nähdä ajattelumaailman esiasteena. Nykyisin psykologia pystyy paremmin selittämään aivojen toimintaa ajattelun lähtökohtana. Sielun-käsite on luotu aikana ennen nykyistä tieteen tekoa. Ihminen on eläin muiden joukossa; kristinuskon muotoutuminen nähdään myös aikana, jolloin nykytieteestä ei tiedetty mitään. Toivon että maailmankaikkeudessa olisi jokin jumaluus, mutta perinteiset uskonnot ovat vanhentuneita ”pelastumisen” selittelyssään.
45. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Juutalainen luomismystiikka perustuu ajatukseen siitä, että Jumala loi maailman sanan voimalla. Sanoilla ja laajemmin ajateltuna kielellä on tämän ajattelun mukaan maagista voimaa.”
Sanan -käsite on selitettävissä niin, että kun ihminen ei ymmärtänyt puheenkehitystä, hän luuli sanoilla olevan yliluonnollinen aspekti.
46. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Toinen juutalaisen mystiikan päälajeista, vaunu- ja valtaistuinmystiikka kuvaa sielun matkaa taivaalliseen palatsiin. Matka on vaivalloinen ja jopa vaarallinen ja sen onnistuminen edellyttää sielun huolellista valmistautumista.”
Edellisestä lainauksesta voimme huomata sanan ”taivas”; kun sana on luotu aikana, milloin ihminen ei vielä ymmärtänyt ”taivaan” fysikaalisia ominaisuuksia, voi myös sielu käsitteen siirtää romukoppaan. En tiedä mistä asti ihminen on nähnyt nukkuessaan unia, mutta unennäöllä lienee osansa erilaisten mystisten selitysten selitysvoimalle. ”Palatsi”-sana puolestaan lienee tehokeino tuon ajan teksteissä.
47. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Juutalaiset välttävät veriruokien syömistä, koska elollisen olennon sielun katsottiin aikoinaan olevan veressä.”
Kun oliosta lasketaan veri pois, hän kuolee; yhteys on niin selvä, ettei ihme, että veressä luultiin sielun olevan.
48. Katri Hangen, Mikko Karttusen, Seppo Nyyssösen ja Mari Rauhalan Verso 1: Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä (2020): ”Kristillisessä uskontunnustuksessa opetetaan, että Jumala on pyhä kolminaisuus. –. Jumala ilmenee kolmena eri persoonana: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Tämän opin pohja on Raamatun Uuden testamentin teksteissä, mutta lopullisen muotonsa se sai vasta 300-luvulla. –. Kristinuskon mukaan Jumala siis uhrasi oman poikansa, jotta syntiinlankeemuksessa särkynyt suhde Jumalaan eheytyisi. Synti on kristinuskon mukaan ”sydämmen luopumista” Jumalasta. Synnin vallassa oleva ihminen ei siten voi saavuttaa yhteyttä Jumalaan kuolemansa jälkeen. Tämän korjaamiseksi Jumala uhrasi itsensä. Kristinuskon mukaan se”, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, voi saavuttaa pelastuksen ja ikuisen yhteyden Jumalaan.”
Edellisen tekstin sisältö on kirjoitettu n. 1700 vuotta sitten. Tekstistä huomaa ristiriitaisuuksia. Myös käsitteet: Henki, synti ja sydän ovat tuon ajan kielenkäyttöä, joiden käytölle ei ole enää pohjaa nykyisellään. Edellisestä lainauksesta voi myös huomata henkisen väkivallan: jos uskot niin pelastut; jos et, niin tuhoudut.
49. Katri Hangen, Outi Könnin ja Seppo Nyyssösen Verso 3: Maailman uskontoja (2017): ”Siperialainen samaani ottaa yhteyttä henkiin loitsujen ja rummutuksen avulla.”
Rummutus olettaa hengillä olevan kuuloaistin.
50. Katri Hangen, Outi Könnin ja Seppo Nyyssösen Verso 3: Maailman uskontoja (2017): ”Käsite vodou (voodoo) tarkoittaa jumalaa tai henkeä. —. Vodouhun liittyy myös animismi eli elottoman luonnon elollistaminen. Esimerkiksi kivillä tai vuorilla voi olla sielu ja luonto on täynnä henkiä. Esi-isien palvonta on yleistä. Kuolleiden henkien kanssa on pysyttävä hyvissä väleissä, jotta ne eivät aiheuta onnettomuuksia eläville.”
Edellisestä lainauksesta huomaa kirjani hypoteesin hengen-käsitteestä oikeaksi. Henki on jotain mitä elollisella oliolla on, ja tämä siirtyy ilmaan esimerkiksi ihmisen kuollessa. Jumalan-käsite lienee kehittynyt henki-käsitteen jatkeeksi, kun ihminen on kehittynyt enemmän.
51. Katri Hangen, Outi Könnin ja Seppo Nyyssösen Verso 3: Maailman uskontoja (2017): ”Uskonnonfilosofinen pohdinta on lisääntynyt hindulaisuudessa; nykyhindulaisuuteen kuuluu jumalien lisäksi myös filosofisia oppeja maailman sielusta ja maailman rakenteesta. –. Hindulaisen pyhän kirjan, Rigvedan (700-600 eaa.), mukaan maailman alussa oli vain yksi henki, josta kaikki alkoi, mutta jota itseään ei ollut luotu. Maailmankaikkeuden alkuhenki on siis aina ollut olemassa. Tämä henki on maailmaa kannattaleva persoonaton sielu, brahman. Maailmankaikkeuden alkuhengen voi tavoittaa resitoimalla todellisuuden alkuääntä, jota edustaa pyhän OM-tavun (äännetään AUM) lausunta. Pyhä tavu on hinduille tärkeä mantra, jota toistamalla pyritään ymmärtämään brahman ja saavuttamaan yhteys siihen. Tavun merkitys on niin suuri, että sitä voidaan myös pitää hindulaisuuden tunnuskuviona. Hindulaisessa filosofiassa on lukuisia eri koulukuntia. Toiset edustavat näkemystä, jonka mukaan todellisuus on dualistinen eli se muodostuu hengestä ja materiasta.”
Edellisestä huomaa, että hengityksen ja sanojen yhteys on selvä. Kaikissa maailman pääuskonnoissa on uskonnollinenkehitys kulkenut hengitys-mekanismin tietämättömyyden kautta.