1.4.2
1. Ankkuri I -kirja (s. 132) jatkaa: ”Varhaiskantaisissa yhteisöissä yhteiskuntajärjestys rakentuu vanhemmuuden periaatteelle. Esi-isät ovat tärkeä osa sukupolvien ketjusta ja nuorempien tulee kunnioittaa heitä. Esi-isät pitävät huolen siitä, että perinteet pysyvät voimassa, sillä jos joku rikkoo heimon sääntöjä, häntä uhkaa kuolleitten viha.”
Edellisessä lainauksessa puhutaan ”kuolleitten vihasta”; sen käyttäjä on saanut apuvälineen pitääkseen yllä järjestystä. Toisaalta mainittua uhkausta on voitu käyttää myös oman valta-aseman lujittamiseksi. “Kuolleitten vihaa” pidettiin myös reaalisena mahdollisuutena, joskin teoria “kuolleitten vihasta” on väärä.
2. Ankkuri I -kirja (s. 132) jatkaa: ”Esi-isiltä pyydetään myös apua sairauksii n, sateen saamiseksi tai sadonkorjuun onnistumiseksi.”
Edellisestä lainauksesta näemme selkeästi, mikä uskontoteorian tarkoitus on ollut: Teoriat mahdollisesta nk. ”yliluonnollisista voimista” ovat heijastumia ihmisen omasta käyttäytymisestä. Pyydetään (kerjätään) joko apua vaikeuksiin, tai sitten oletetaan mahdollinen pelottava asia kuten rajuilma tai sairaus nk. ”yliluonnollisen voiman” vihan purkaukseksi.
3. CD-fakta 99 -cd tietosanakirjaa lainaten: Talmudin runkona on hepreankielinen Mina , kokoelma 100-luvun loppuun mennessä kiteytyneitä »isien perinnäissääntöjä».
4. K. Marxin & F. Engelsin ”Valitut teokset. Osa I.” –kirjaa (s. 221 alaviite) lainaten: ”patres conscripti – valitut isät on muinaisroomalaisten senaattorien kunnianimitys.”
5. RSJS -kirjaa (s. 63) lainaten: ”Jobin kirja aiheena ei ole vain yleisesti viaton kärsimys; viime kädessä on kysymys uskosta vanhurskaaseen Jumalaan, joka jakaa ihmiskohtalot ja ylläpitää siveellistä maailmanjärjestystä. —-. Jobin elämäntarina on hyvin vanha; Job kuuluu Israelissa jo varhain tunnettuihin jumalan miehiin, eli isiin.
6. ANKKUIRI –kirja (s. 76) jatkaa: ”Buddhalaisuudesta: Kiinan kolmantena pääuskontona on ollut buddhalaisuus, joka levisi 100-luvulta lähtien mahajana-muodossa ja jakautui useiksi lahkoiksi. Aluksi uskonto kohtasi vastustusta. Buddhalaisuuden jälleensyntymisoppi näytti olevan ristiriidassa esi-isien palvonnan kanssa, ja munkki-ihanne uhkasi särkeä perheitä.”
Vanhoissa uskonnoissa on sääntönä se, että ne jakaantuvat lahkoiksi. Usein joku karismaattinen tuon uskonnon edustaja muuttaa hiukan uskontoa. Myös ympäröivän maailman kehitys sopeuttaa uskontoja siihen vaikka uskonnot usein yrittävät jarruttaa kehitystä.
7. Ankkuri I -kirjaa (s.132) lainaten: ”Pelottavaa tai hämmennystä herättävää luonnonilmiötä, kuten myrskyä, jyrisevää vesiputousta, erikoislaatuista puuta, voidaan pitää hengen ilmauksena. —-. Yksilön oma ajattelutapa sekä ympäröivä kulttuuri vaikuttavat siihen, mitä pidetään yliluonnollisena —-. Etenkin varhaiskantaisissa uskonnoissa on kaikkialla voimakas tunto näkymättömien voimien olemassaolosta. Uskonnollinen kokemus ei näissä uskonnoissa ole irrallaan muusta elämänpiiristä.”
Myrsky ei ole esi-isien henkien tai jumalten vihan purkaus. Myrskyn syyt ovat ilmanpaineen vaihtekuissa. Vesiputous puolestaan on majesteettinen, eikä ihminen aiemmin tiennyt mitään maan geologiasta vaan erityslaatuiset luonnon ilmiöt saivat yliluonnollisen merkityksen. Myös puu voi kasvaa moninaisiin muotoihin ja kun se on ruuan antaja ja rakennustarvike ja sillä voi ylläpitää myös tulta muodostui puu merkitykselliseksi ihmiselle. Nykyään ymmärrämme puun kasvun.
8 . E.W. Ponkala ottaa teoksessaan Uskontojen Kehityksen Pääpiirteet esiin seikan Gilgameshista: ”— Tähteet kupista, kadulle viskatut ruuanjätteet ovat hänen ravintonaan.”
Edellä mainittu lainaus osoittaa, kuinka ihmismäisiä piirteitä vainajien oletetuille hengille oli annettu; kerjäläinen nimittäin syö tähteitä . Myös edelleen hänen esimerkkinsä Abrahamista tarjoamasta jumalille ateriaa osoittaa, kuinka yliluonnollisien hahmojen luultiin omaavan ihmismäisiä piirteitä; tässä tapauksessa ravinnontarve jumalilla oli sellainen . Esi-isien henkien palvonnasta on kehittynyt Jumalan/Jumalien palvonta.
9 . ANKKURI I –kirja (lainaus koskee Taolaisuutta?) jatkaa: “Esi-isien palvonta on kaikkein vanhimpia kiinalaisten uskomusten muotoja. Jo varhaisimpien hallitsijoiden tiedetään uskoneen, että esi-isät vaikuttivat heidän kohtaloihinsa vielä kuoltuaankin. Esi-isät odottivat palveluja ja palkitsivat tai rankaisivat elossa olevia sukulaisiaan sen mukaan, miten nämä miellyttivät heitä.”
Kun kulttuurit elivät vuoden kierron mukaan jossa kylvettiin viljaa ja myöhemmin korjattiin sitä; oli vallalla käsitys, että miten esi-isien henkiä tai jumalaa/jumalia oli palvottu se vaikuttaa sadon määrään. Esi-isien henkien palvonta on jumalan palvonnan esi-aste.
10. ANKKURI I –kirja (lainaus koskee Taolaisuutta?) jatkaa: “Kiinassa on aina ollut vahva perhe- ja sukujärjestelmä. Perhe on suuri kokonaisuus , jossa kuolleet esi-isät, elävät ja tulevatkin sukupolvet liittyvät yhteen. Vanhan kiinalaisen käsityksen mukaan ihmisen kohtalo kuoleman jälkeen ei riipu pelkästään hänen omista teoistaan, vaan myös siitä hartaudesta, jolla jälkeläiset kunnioittavat hänen muistoaan. Vainajien henkien uskotaan olevan sitä onnellisempia, mitä komeammat hautajaiset heille on järjestetty. Hautajaisrituaalin suorittajiksi kelpasivat vain suvun miespuoliset jäsenet. Sen vuoksi pidettiin suurena onnettomuutena, jos perheessä ei ollut poikaa , koska silloin loppui esi-isien palvonta .”
Edellinen lainaus puhuu “hautajaisten komeudesta”, tätä uskomus jäännettä tapaa vielä nyky-yhteiskunnassakin. Jos ne rahat ja panostukset joita hautajaisiin käytetään käytettäisiin esim. nälänhädän uhreille, saataisiin paljon hyvää aikaan.
11. ANKKURI -kirja (s. 76) jatkaa: ”Japanin omalla maaperällä syntynyt vanha kansallisuususkonto on šintolaisuus. Sen pohjana on aninismia, polyteismia, vainajien henkien ja luonnonjumalien palvontaa. —–. Vaikka Japani on ottanut Kiinasta ja Koreasta kungfutselaisuuden ja mahajana-buddhalaisuuden, sen oma uskonto šintolaisuus on pysynyt japanilaiseen kulttuuriin rajoittuvana, kansallisena eli etnisenä uskontona. Pelastus toteutuu šintolaisuudessa jo tämän puoleisessa oikeassa elämässä. Tämä on sitä, että jumalat tuodaan keskelle päivittäistä elämää. Jumalien avulla pahuus voidaan karkottaa.
Japani on saarivaltio. Se on ollut osasyy siihen että sillä on ollut maantieteellisesti rajoittunut uskonto, sintolaisuus.
12. UHP –kirjaa (s. 96) lainaten: ”Muinaisgermaanialaisten pääjumalat kuvastuvat vielä viikonpäivien nimissä. Lukuun ottamatta sunnuntaita ja maanantaita, jotka ovat nimetyt auringon ja kuun mukaan, esiintyy kolmannen viikonpäivän nimessä (vanha muoto Zistag, engl. Tuesday) Zio (skand. Tyr, saks. Tiu) niminen jumala. Luultavasti muoto on vanhasta arjalaisesta Djaus-jumalasta (kreik. Zeus). Kun germaaneilla sota ja taistelu olivat suuressa arvossa, pidettiin Zioa eli Tivasta myöskin sodanjumalana ja hänen katsottiin vastaavan roomalaista Mars -jumalaa. Toinen pääjumala oli Wuotan eli Wodan (skand. Odin). Häntä ajateltiin taivaan jumalaksi, ja hänen nimensä esiintyy neljännen viikonpäivän nimessä (Odinsdag, Onsdag). Skandinaviassa hän vasta myöhemmin kohosi pääjumalan asemaan. Hänen ajateltiin myrskyn kanssa syöksyvän halki ilmojen, ja häntä seuraa levottomien henkien raivoisa joukko (vrt. ”den vilda jakten”). Ollen salaisen viisauden omistaja hän on myöskin lääkintätaidon jumala. Viidennen viikonpäivän nimessä esiintyy Thunar, Dönar (skand. Thor) niminen jumala. Hän oli Skandinaaviassa aikaisemmin pääjumala. Kuten nimikin osoittaa, hän oli ukkosen edustaja. Kansanusko kuvaili häntä punapartaiseksi urhoksi, joka taistelussa riehuu hirmuinen vasara kädessä (Tacituksen mukaan: ”primus ommnium virorum fortium”). Roomalaiset näkivät hänessä milloin Jupiterin, milloin Herkuleen. Puista oli hänelle tammi pyhitetty. Kuudennen viikonpäivän nimessä esiintyy Frija eli Frigg niminen jumalatar. Nimi merkitsee ”lemmitty”; myöhemmin häntä ajateltiin Odinin puolisoksi. Germaanilaisen uskonnon verrattain myöhäisestä kehityskaudesta antavat tietoa Islannin Edda-runot (vanhempi Edda peräisin 900-1100-luvuilta jKr.). Näiden runojen lempihenkilö jumalien joukossa on valon ja kevään jumala Balder, Odinin ja Friggin poika. Mutta valon aika pohjolassa on lyhyt; sen hävittää vuosittain talven kolkko pimeys. Siitä johtuu kaunis taru Balderin kuolemasta. Sokea jumala Hodr ampui hänet kerran vahingossa kuoliaaksi. Häntä seurasi manalaan uskollinen Nanna. Kaikki jumalat surivat ja yrittivät pelastaa Balderin manalasta, mutta Loken juonien takia heidän hankkeensa raukesi. Omituinen ilmiö jumalien seassa on Loke (vrt. lux, lucifer), tulen edustaja. Niin kuin tuli on kaikelle viljelykselle välttämätön, mutta samalla vaarallinen ja usein tuhoisa luonnonvoima, niin on Lokekin. Vaikeissa kohdissa hän esiintyy jumalien neuvonantajana, semminkin taisteluissa jättiläisiä, tursaita vastaan, mutta pettää heidät myöskin usein ja tuottaa silloin turmion. Jumalaistaruissa Loke on tärkeä henkilö. Mitään kulttijumalia Loke ja Balder eivät näytä olleen. Heitä koskevissa jumalaistaruissa on osoitettu olevan kristillisiä vaikutteita. Skandinaviassa nimitettiin näitä jumalia Aasa-jumaliksi; niiden ohella puhuttiin Vaaneista, jotka nähtävästi olivat kotoisin toiselta alueelta, mutta sittemmin saivat Skandinaviassakin tunnustetun aseman. Niistä olivat huomattavia meren jumala Njordr sekä hedelmällisyyden jumalat Freyr ja Freya. Freyr näkyy erikoisesti olleen svealaisten palvoma, ja hänen kuvapatsaansa oli Upsalassa. Maan hedelmöittämiseksi kuljetettiin Freyrin kuvaa pitkin peltoja, ja siellä, minne pappi kuvan kanssa saapui toimitettiin pidot. Häissä juotiin Freyrin malja. Sielun tilasta kuoleman jälkeen oli erilaisia ajatuksia. Alkuperäinen käsitys sijoitti sielun hautaan, johonka sille oli toimitettava ruokaa. Myöhemmin muodostui käsitys manalasta (halja, helle, hölle, ruots. helvete). Manalan jumalatar oli Hel. Mutta taistelussa kaatuneet urhot pääsivät Valhallaan, jossa heitä odottivat juomingit ja taistelut. Sitä paitsi luultiin vainajain sielujen määräaikoina liikkuvan myrkyssä Odinin seurassa. Jumalanpalvelusta toimittivat papit, Saksassa pyhissä lehdoissa, Skandinaviassa temppeleissä. Oli myöskin pyhiä puita, joihin ripustettiin uhreja, kuvia jne. Uhreiksi käytettiin hevosia, raavaita ja sikoja, joskus ihmisiä.”
1 3 . Raamatun sanakirja –kirjaa (s.20) lainaten: ”Ab (hepr. isä), alkuosana useissa heprealaisissa nimissä, esim. Abner, valon isä; Absalom, rauhan isä.”
Ammattitaito siirtyi pitkälti isältä pojalle, joten voidaanko olettaa siinä olleen myös osasyy sille, biologisten siteiden ohella, että isää arvostettiin paljon. Edellisessä puhun tarkoituksellisisti vain miehistä.
14. Uskontojen Kehityksen Pääpiirteet –kirjaa (s23-24) lainaten: ”Siitä, ovatko seemiläiset kansat myöskin palvelleet esi-isien henkiä, on oltu eri mieltä. Historiallisen ajan alussa seemiläiset kansat olivat jo ehtineet heimouskonnon asteelle, kullakin heimolla kun oli oma jumalansa. Muutamat uskonnon tutkijat ovat tästä tehneet sen johtopäätöksen, ettei näillä kansoilla ole ollutkaan esi-isäin palvelusta eikä kotijumalia, mutta näin ei tarvitse olla asian laita. Näiden kansojen muinaisuudesta on saatu jätteitä, jotka viittaavat päinvastaiseen asiantilaan eli sellaiseen että seemiläiset kansat ovat kulkeneet saman kehitysasteen läpi kuin muutkin sivistysrodut. Babylonialaisten sankarieepoksessa, Gilgamesh-laulussa, Urukin kuninkaan Gilgameshin päästyä manalassa olevan ystävänsä puheille hän kysyy ystävävainajaltaan: ”Näitkö haudatta heitettyjä?” — ”Näin. Hänen henkensä ei lepää manalassa.” ”Näitkö ketään, jonka hengestä kukaan ei huolehdi?”–”Näin. Tähteet kupista, kadulle viskatut ruuanjätteet ovat hänen ravintonaan.” Näissä säkeissä esiintyvät ilmielävästi samat vaatimukset hautaamisen välttämättömyydestä ja vainajien ravitsemisesta kun arjalaisilla kansoilla alku-uskonnon aikana. Myöskin raamatussa on kohtia, jotka viittaavat samaan seikkaan. Sellainen on jumalan vierailu Abrahamin luona Mamren tammistossa. Jumalalla on seuralaisia ja Abraham tarjoaa heille aterian. Tämä muistuttaa arjalaisten kansojen yhteisiä aterioita esi-isien kanssa. Tuomarien kirjan 6 luvussa kerrotaan, kuinka Gideon uhratessaan pani pukinlihan ja happamattoman leivän kalliolle sekä kaatoi lihaliemen maahan. Olemme nähneet, kuinka jumalkäsitteet ovat muuttuneet, mutta vanhat tavat säilyvät. Tuskin on syytä epäillä, etteikö tämäkin tapa ole säilynyt vainajien palveluksen ajoilta. (1 Moos 25:8; 25:29) Abrahamista sanotaan 1 Moos. 25:8:ssa ja Iisakista 1 Moos. 25:29:ssä, että hän kuoli ”ja siirtyi sukunsa luo”. Tämä on jäte vanhasta lausuntotavasta ajalta, jolloin uskottiin koko perheen henkien asustavan yhteisessä perhehaudassa. 5 Moos 26:14:ssä taas sanotaan: ”En myös niistä mitään antanut kuolleille.” kun tässä vakuutetaan, ettei annettu mitään kuolleille, niin se osoityaa kansan aikaisemmin antaneen ruokaa vainajille, siis vainajain palvelusta, vaikka Jahve sen kielsi.”
Edellisestä lainauksesta voi huomata, että israelilaisten uskonto on kehittynyt samoin, kuin muutkin uskonnot: esi-isien je esi-isien henkien palvonnan kautta.
Kun kirjoituksettomissa uskonnoissa perinne välittyy suullisesti, niin kuinka paljon suullinen perinne muuttuu esimerkiksi kolmessa sukupolvessa?
15. Katri Hangen, Outi Könnin ja Seppo Nyyssösen Verso 3: Maailman uskontoja (2017): ”Monien luonnonkansojen elämäntapaan kuuluu tärkeänä niin elävien kuin kuolleidenkin huomioonottaminen kaikessa toiminnassa.”