Tästä alaspäin on materiaalia joka ollee jo tekstissä, käy läpi ja varmista että ei jää tietoa käyttämättä. Lisäksi lisämateriaalia.
Näköaloja Uskontoon –kirjaa (s. 148) lainaten: ”Sama logiikka, joka Anttosen kuvaamissa yhteisöissä teki metsästä sekä uhkaavan, että yhteisön hyvinvoinnin lähteen, tuntuu löytyvän myös keskiaikaisessa kristillisessä Jerusalemiin kohdistuvassa merkityksenannossa. Islam oli vähitellen noussut kristillisen Euroopan uhkaajaksi 600-luvulta jKr. eteenpäin ja myös Jerusalem ja Palestiina oli heidän hallussaan. Tämä islamin uhka oli eräs niitä taustatekijöitä, jotka saivat paavi Urbanus II:n aloittamaan ristiretket. Jerusalemista tuli myös kristillistä maailmaa uhkaavan islamin tunnus, sillä Jerusalemin valloituksen myötä, uskottiin tuon uhan poistuvan. Toisaalta, Jerusalem koettiin eräänlaisena primaalina alkutilana, se oli maantieteellinen ja historiallinen piste, josta kristillinen maailma oli saanut alkunsa. Marina Smyth muistuttaakin, että kristinuskossa on tapana ajatella ajallisesti aikaisemmista tapahtumista ikään kuin merkityksellisempinä tai ”korkeampina”, Keskiaikaisia karttoja tarkasteltaessa huomataan, kuinka Jerusalem sijoitetaan niissä yleensä ylös, muuta maailmaa korkeammalle. Sen yläpuolella sijaitsi vain paratiisi, joka keskiaikaisessa ajattelussa sijoitettiin spatiaalisesti epämääräiselle alueelle Intian niemimaan läheisyyteen. Näin Jerusalemista muodostui konkreettinen spatiaalisesti tunnistettava ja saavutettavissa oleva portti Jumalan ja ihmisen todellisuuden välillä (Le Goff 1990, 189-204; Smyth 1996, 268-271.). Carlo Ginzburg on omissa eurooppalaista noituutta koskevissa tutkimuksissaan kiinnittänyt huomiota kuinka tällainen ”korkeuden logiikka” on tyypillistä inhimillisessä merkityksenannossa (Ginzburg 1996, 77-98). Psykologi Herbert H. Clark on puolestaan osoittanut, kuinka kyseinen merkityksenantoprosessi perustuu ihmisen ruumiillisuuteen, siten että käsitykset korkeudesta ja mataluudesta muodostuvat aina suhteessa maanpintaan, joka on ihmisen kannalta luonnollinen perustaso, ja kuinka indoeurooppalaisissa kielissä ”korkeuteen” liitetään yleensä positiivisia ja ”mataluuteen” negatiivisia arvolatauksia (Clark 1973, 27-35). Kristillisessäkin kielenkäytössä korkeuden symboliikka on vahvasti yhteydessä hyvyyteen ja tietoon. Kuten Ginzburgkin osoittaa, eurooppalaisessa perinteessä on olemassa erillinen uskonnollinen alue, joka voidaan määritellä ”Korkeaksi” ja joka näin ollen on normaalisti inhimillisen tietämyksen ulottumattomissa(Ginzburg 1996, 81.). Spatiaaliselta perustalta nousevassa kielenkäytössä taivas muodostaa korkeimman spatiaalisen alueen, josta ihminen voi tehdä aistihavaintoja. On siis luonnollista, että kristinuskossa Jumalan alueeksi ja olinpaikaksi nimitettiin juuri taivas. Jumalan sijoittaminen konkreettisesti tai metaforaisesti taivaaseen ei kuitenkaan ole vain kristinuskolle tyypillistä, vaan se on hyvin laajalti tunnettu uskonnollisen merkityksenannon muoto (Ks. Pyysiäinen 1996, 63-67).”
1. Kristinuskon Käsikirja -kirjaa lainaten: ” Pelastuminen ei olisi pelastumista, ellei uskontoihin liittyisi myös ajatusta rangaistuksesta . Esimerkiksi kristinuskon mukaan pelastuminen merkitsee ikuisen yhteyden muodostumista jumalaan, rangaistus puolestaan ikuista eroa hänestä . ———–. Uskontojen opit pelastumisesta ja rangaistuksen välttämisestä osoittavat selvästi, kuinka tärkeää on pyrkiä vastaamaan kysymykseen, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. –. Ihmisen olemukseen kuuluu valinnan mahdollisuus, hän voi tehdä myös väärin . Kristinuskossa tätä kutsutaan ihmisen syntisyydeksi . Synti on se ominaisuus, joka erottaa hänet jumalasta ja estää pelastumisen . Se on nimenomaan uskonnollinen käsite ja liittyy ajatukseen pelastumisesta. —–. Synnistä ja elämänjanosta puhuminen osoittaa, että uskontojen luonteeseen kuuluu antaa ohjeita ihmisen elämää varten . Juuri tämän vuoksi etiikka on olennainen osa uskontoa.”
Pelastuminen on ihmisten luoma käsite jonka käyttö on suurta vallankäyttöä koska kuolema pelottaa meitä kaikkia. Jos auktoriteetti sanoo että tee näin tai noin niin pelastut, on helppo saada ihmiset toimimaan halutulla tavalla. Se, että uskontoteoriat antavat ohjeita elämää varten on väärin koska monet uskontoteoriat on luotu kaukana menneisyydessä. Nykytiede pystyy paremmin antamaan ohjeita elämää varten, koska tieteen faktojen keräysmekanismi on edistynyt suuresti uskontoteorioiden faktojen keräysmekanismista eikä tieteen tekoon kuulu valehteleminen niin kuin uskontoteorioissa esimerkiksi tapahtuu. Parhaita elämänohjeiden antajia ovat psykologia ja sosiologia.
Kristinuskon käsikirja puhuu s.15 että maailmassa ei ole uskonnotonta kulttuuria. Näin on, mutta jos tällä perustellaan uskontoteorioiden oikeellisuutta niin se on väärin. Paremmin asia voidaan esittää niin, että tutkitaan riittävän koulutuksen saaneiden henkilöiden uskonnollisteoriallisiin ryhmiin kuulumisastetta paikoissa missä ympäristötekijät mahdollistavat vapaan mielipiteen ilmaisun ja valinnan mahdollisuuden. Kyky arvioida uskonnollisteorian oikeellisuutta vaatii raamattuun pohjautuvissa kulttuureissa ainakin seuraavia tietoja: kulttuurien kehityksen pääpiirteet, uskontojen kehityksen pääpiirteet, biologian lukiotason aineiston ymmärtämisen, fysiikan ja kemian perustietojen omaamista, tähtitieteen perusteiden omaamista, sosiologian ja psykologian perusteiden tuntemista sekä vallan käytön vaikutusta eri osapuolten toimintaan ym. Tärkeämpää että yrittää omaksua kaiken tiedon itse (ei hullumpi ajanviettotapa ja taatusti hyödyllinen), on tietää mihin lähteisiin voi luottaa. Keskustelun arvoista on myös se, että vaikka tietää olevansa oikeassa, niin missä määrin kukaan viitsii omilta toimiltaan ruveta vastustamaan vanhoja traditioita.